Kuinka rakastaa uraasi (ja auttaa tiimiäsi tekemään samoin)

Lue litterointi:

Kokeilemme podcastiemme litterointia ohjelmiston avulla. Antakaa anteeksi mahdolliset kirjoitusvirheet, sillä botti ei ole sataprosenttisen tarkka.

Becca Banyard: Mitä jos voisit herätä joka aamu innostuneena lähtemään töihin? Monet meistä viettävät suurimman osan valveillaoloajastaan töissä, mutta kuinka moni meistä todella rakastaa sitä, mitä tekee? Onko työpaikkansa rakastaminen edes olennaista markkinoilla, joilla irtisanomiset ovat niin yleisiä?

Tervetuloa People Managing People -podcastiin. Tehtävämme on rakentaa parempi työelämä ja auttaa sinua luomaan onnellisia, terveitä ja tuottavia työpaikkoja. Olen juontajasi Becca Banyard.

Vieraana tänään on Jen Dary, Pluckyn perustaja. Plucky tarjoaa johtamisvalmennusta ja uusien esihenkilöiden koulutusta, joka auttaa pohjimmiltaan oppimaan, kuinka muiden ihmisten kanssa työskennellään. Jen kertoo omasta matkastaan kohti merkityksellistä uraa sekä matkan varrella oppimistaan asioista ja vinkeistä. Pysy siis kuulolla ja opi, kuinka voit rakastaa sitä, mitä teet, ja auttaa työntekijöitäsi tekemään samoin.

Hei Jen! Tervetuloa ohjelmaan.

Jen Dary: Kiitos paljon, Becca. Hei kaikille kuuntelijoille. Mukava tavata teidät kaikki.

Becca Banyard: On hienoa saada sinut tänään vieraaksi. Yleensä kun saan vieraan ohjelmaan, tapaan hänet ensimmäistä kertaa. Me kuitenkin tapasimme jo jonkin aikaa sitten, kun olit vieraana sisarsivustollamme thedigitalprojectmanager.com. Pidin todella paljon keskustelustasi Galenin kanssa, joten halusin sinut ehdottomasti tähän ohjelmaan.

Kiitos siis paljon, että olet täällä tänään.

Jen Dary: Kiitos kutsusta. Tämä on ensimmäinen kerta sisarohjelmassa. Se on hyvin mielenkiintoista. Oletan, että teillä on paljon yhteisiä kuuntelijoita.

Becca Banyard: Uskon, että todennäköisesti on. Kyllä.

Haluaisin tutustua sinuun hieman paremmin. Ennen kuin sukellamme tämän päivän aiheeseen, puhumme kompromisseista, joita työntekijät tekevät saadakseen työn, jota todella rakastavat. Mutta aloitetaan sinusta. Kerro itsestäsi, intohimoistasi ja myös siitä, kuinka perustit Plucky-yrityksesi.

Jen Dary: Toki. Asun Washington D.C:n ulkopuolella Arlingtonissa, Virginiassa. Minulla on kaksi poikaa, jotka ovat tällä hetkellä 7- ja 10-vuotiaita, sekä koiranpentu, kissa ja aviomies. Plucky on yritys, jonka perustin lähes 10 vuotta sitten.

Myöhemmin tänä syksynä tulee kuluneeksi 10 vuotta. Plucky on johtamisvalmennus- ja konsultointiyritys. Sanoisin, että hieman yli puolet ajastani kuluu henkilökohtaiseen valmennukseen joko johtajien tai tulevien johtajien kanssa. Lopun ajan käytän muun muassa kurssin nimeltä "Joten nyt olet esihenkilö" opettamiseen, yleensä noin neljä tai viisi kertaa vuodessa.

Kurssi on tarkoitettu ihmisille, jotka ovat olleet esihenkilötehtävissä ensimmäiset kolme vuotta. Lisäksi olen kehittänyt joitakin satunnaisia esihenkilöille tarkoitettuja tuotteita. Opetan paljon myös muissa ympäristöissä, kuten lounas- ja oppimistilaisuuksissa, pienryhmissä ja vastaavissa. Yksi syy Pluckyn perustamiseen oli se, että työskentelin New Yorkissa toimistossa ja vastasin siellä työntekijöiden kehittämisestä. Kymmenen vuotta sitten käsityksemme ammatillisesta kehittymisestä oli hyvin erilainen.

Kenelläkään ei ollut valmentajaa. Ajateltiin vain, että jos sinulla on ammatillisen kehittymisen budjetti, osta kirja. Nykyään maailma on onneksi muuttunut hieman, ja organisaatioiden sisällä työskenteleville on tarjolla paljon enemmän tukea. Myös yksilökohtaiset budjetit ovat yleisempiä, ja niistä on tullut lähes eräänlainen etu.

Saat terveydenhuollon. Lisäksi saat mahdollisuuden osallistua konferenssiin tai hankkia valmentajan. Olenkin iloinen siitä, että valmennus on nykyään yleisempää kuin aloittaessani, vaikka en tietenkään ole enää yhtä kumouksellinen kuin vuonna 2013.

Becca Banyard: Hienoa. Kiitos, että kerroit itsestäsi ja yrityksestäsi.

Elämme markkinoilla, joilla monet ihmiset valitettavasti irtisanotaan. Mitä ihmisen pitäisi tehdä näinä aikoina, jos hän ei rakasta työtään?

Jen Dary: Työtilanteessa on mielestäni eräänlainen algoritmi. Toisella puolella on yritys, jolla on rooli, budjetti kyseisen roolin palkkaamiseen ja aikataulu sille, milloin henkilö tarvitaan aloittamaan. Jos henkilö on jo yrityksen palveluksessa, tilanteeseen liittyy tietysti omat erityispiirteensä.

Meillä on paikka täytettävänä, ja työntekijä täyttää sen. Toisella puolella on työntekijä, jolla on motivaatio ja osaamista sekä todennäköisesti myös budjetti, johon hänen on mahduttava. Näin näiden kahden kokonaisuuden välillä syntyy yhteistyö tai jonkinlainen sopimus.

Yritys ja työntekijä. Ihannetapauksessa nämä asiat sopivat yhteen. Asiat kuitenkin muuttuvat, ja niin muuttuvat yritykset ja ihmisetkin. Yritys voi kehittyä ja sanoa: "Voi ei, palkkasimme sinut juniorirooliin, mutta emme enää tarjoa tällaisia tehtäviä. Emme tee enää kyseistä tuotetta, joten emme voi enää työllistää sinua. Näkemiin."

Työntekijä puolestaan voi sanoa: "Kiitos mukavista ajoista. Haluan kuitenkin lähteä paikkaan, jossa saan kaksinkertaisen palkan." Tämä yhteen tuleminen ja myöhemmin erilleen lähteminen on minulle yksinkertaisesti urapolun ydin. Millä hetkellä tahansa jompikumpi osapuoli voi sanoa, ettei tämä enää toimi minulle miljoonasta eri syystä.

Juuri nyt yritykset aloittavat paljon tällaisia irtautumisia, mutta viime vuonna tilanne oli täsmälleen päinvastainen. Viime vuonna ihmiset lähtivät, koska he saivat paremman tai kiinnostavamman työn. Silloin tilanne oli hyvin erilainen ja erityisesti teknologia-alalla vallitsi vahvasti työnhakijan markkinat.

Ihmiset kävivät jatkuvasti työhaastatteluissa ja siirtyivät uusiin paikkoihin. Tuon tämän esiin siksi, että kysymys siitä, mitä rakastan tehdä työssäni tai rakastanko työtäni, on jatkuvasti ajankohtainen riippumatta taantumasta tai markkinatilanteesta. Näkökulmastani elämässä tulee olemaan nousu- ja laskukausia, jolloin voi ottaa riskin ja pyrkiä paremmin löytämään itselleen sopivaa, rakastamaansa työtä.

Toisinaan elämässä on kuitenkin yksinkertaisesti maksettava asuntolaina. Silloin pysytään paikallaan. Juuri nyt olemme sattumalta tällaisessa vaiheessa, mutta en usko sen kestävän ikuisesti. Uskon ehdottomasti, että ihmiset voivat edelleen rakastaa sitä, mitä tekevät, vaikka välillä miettisivätkin: "Kuinka voisin rakastaa tämän tekemistä?"

Rakkaus on tässä myös hyvin laaja verbi. Voisin arvostaa, saada merkityksellisyyttä, nauttia tai tehdä yhteistyötä. Uskon, että tällainen suhtautuminen on aina mahdollista.

Becca Banyard: Jos joku on tilanteessa, jossa hän ajattelee: "Haluan rakastaa sitä, mitä teen, mutta en rakasta sitä nyt. Mitä haluan tehdä ja kuinka saavutan sen?" Mistä hänen pitäisi aloittaa? Mitä suosittelet?

Jen Dary: Voi luoja. Tämä on se sielunetsinnän kysymys, eikö niin? Kuka olen maailmassa? Uskon, että juuri siksi perustin Pluckyn. Palatakseni hetkeksi taaksepäin: sain ensimmäisen poikani ja kärsin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Se auttoi minua kysymään joka päivä, miksi olen tällä planeetalla.

Mikä on minun juttuni? Kuuntelijat voivat olla hengellisempiä tai uskoon suuntautuneita, tai sitten enemmän matemaattisesti suuntautuneita. Sillä ei oikeastaan ole väliä. Voit kysyä, miksi olet tällä planeetalla. Johtuuko tarkoituksesi siitä, mikä sinulle on annettu?

Tai jos tarkastelet asiaa sen kautta, missä kävit koulua, mitä opiskelit ja kuinka paljon rahaa tarvitset elämiseen, mitä siitä seuraa? Uskon, että jokaisen pitäisi kysyä itseltään, miksi hän on tällä planeetalla. Sen jälkeen voisimme mennä illalliselle keskustelemaan siitä, koska se on ainoa asia, jolla on minulle merkitystä ihmisten kanssa keskustellessani.

Monet asiat yrittävät vakuuttaa meidät vastauksista tähän kysymykseen: vanhempiemme tekemiset, yhteiskunnan odotukset, professorien meille suosittelemat suunnat tai sukupuolemme. Kaikkiin näihin liittyy oletuksia, mutta vain sinä itse voit sanoa: "Kun teen tällaista työtä, jokin minussa värähtelee ja resonoi, koska rakastan sitä niin paljon."

Se antaa energiaa. Sitä ei voi koskaan tuoda ulkopuolelta. Ensimmäinen neuvoni on siis, että sinun pitäisi kysyä itseltäsi tämä kysymys. Jos sinulla on luotettava ystävien, työtovereiden, valmentajan tai terapeutin verkosto, voit kysyä heiltä: "Mitä sinä ajattelet?" Kunhan rajasi ovat terveet etkä koe olevasi velvollinen olemaan samaa mieltä kaikesta, mitä he sanovat, se voi olla hauska tapa kerätä tietoa.

Et kuitenkaan voi aidosti löytää tietä rakastamaasi työhön, ellet ole ensin kysynyt itseltäsi: Mitä rakastan? Mikä resonoi minussa? Voit tarkastella aiempia tehtäviäsi tai niiden osia ja kysyä, milloin olit tyytyväisimmilläsi. Oliko se silloin, kun työskentelit asiakkaiden kanssa?

Oliko se silloin, kun sait olla rauhassa työpöytäsi ääressä yksin? Oliko se silloin, kun ratkaisit ongelmia joka päivä? Oliko se silloin, kun johdit ihmisiä kampuskierroksella opiskeluaikana? Mitkä näistä tarinoista ja muistoista heräävät sinussa eloon hetkinä, jolloin olit todella tyytyväinen? Entä mikä on kaava?

Olitko aina ihmisten kanssa? Matkustitko jatkuvasti? Saitko vähän rahaa, mutta työ oli sinulle tärkeä? Saitko paljon rahaa? Ihmisillä on sisällään paljon tietoa, jota unohdamme tarkastella. Siksi tämä on mielestäni tärkeä osa kysymyksen esittämistä.

Becca Banyard: Todella hyvä. Haluaisin kuulla hieman lisää omasta sielunetsintämatkastasi, joka johti Pluckyn perustamiseen. Millainen se oli?

Jen Dary: Minulla on harjoitus, jonka teetän kaikilla esihenkilökoulutukseeni osallistuvilla. Kutsun sitä työtehtäviksi ja verbeiksi. Se perustuu kirjaimellisesti päiväkirjamerkintään, jonka kirjoitin kärsiessäni synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja pohtiessani näitä asioita. Pyydän kaikkia kirjoittamaan pitkän luettelon kaikista töistä, joita he ovat koskaan tehneet.

Aivan kuten äsken sanoin. Mukaan voi ottaa esimerkiksi lapsenvahtina toimimisen lukiossa, vapaaehtoistyöt ja kaiken muun. Kirjoita jokaisen työn viereen suosikkiasiasi kyseisessä työssä ja aloita se verbillä. Klassinen esimerkkini on työskentely maatilalla kesällä opiskeluaikana. Suosikkiasiani oli opettaa lapsille, kuinka lehmiä lypsetään.

Huomaat, että aloitan sanalla "opettaa", joka on verbi. Käy luettelo läpi ja laske lopuksi, mitkä kolme verbiä esiintyvät useimmin. Minun kolme yleisintä verbiäni olivat johtaa, yhdistää ja kirjoittaa. Tiesin siis, että jos palaisisin työhöni, josta olin äitiyslomalla, minun pitäisi pyrkiä saamaan vastuita, joiden avulla voisin johtaa, yhdistää ja kirjoittaa.

En ollut kaukana näistä asioista. Ne kuuluivat jo suurelta osin tehtävääni, mutta tiesin niiden olevan minulle merkityksellisiä verbejä ja toimintoja. Jos päättäisin vaihtaa työpaikkaa, minun pitäisi etsiä työpaikkakuvauksia ja työpaikkailmoituksia, joissa voisin tehdä näitä kolmea asiaa: johtaa, yhdistää ja kirjoittaa.

Jos sattumalta päättäisin perustaa oman yrityksen, sen pitäisi todennäköisesti olla sellainen, jossa voisin johtaa, yhdistää ja kirjoittaa. Kerron tämän siksi, että kuka tahansa kuuntelija voi tehdä saman harjoituksen. Se auttaa myös silloin, kun energiataso on matala tai olen hieman loppuun palanut. Voin aina pysähtyä ja kysyä: Milloin viimeksi johdin? Milloin viimeksi yhdistin ihmisiä? Milloin viimeksi kirjoitin?

Näin se auttaa minua virkistymään. Tämä keskustelu kuulostaa ehkä siltä, että paljastan jonkin matemaattisen algoritmin, vaikka olen erittäin sosiaalinen ja tunteellinen ihminen. Tunneasioista, sielusta tai muista vaikeammin määriteltävistä asioista voi kuitenkin olla vaikea pitää kiinni.

Minulle jonkinlainen konkreettisuus on hyödyllistä. Kun voin palata erityisesti noihin kolmeen sanaan, se auttaa minua onnistumaan siinä, että arvostan tekemääni työtä ja saamaani mahdollisuutta. Ilmeisesti tästä on myös kehittynyt yritys, jonka kanssa menestyn todella hyvin.

Sivuhuomiona sanon, että viime vuosi oli minulle erityisen uuvuttava. Syksyyn mennessä jokin ei tuntunut hyvältä, enkä saanut selville, mikä oli vialla. Osa tästä liittyi siihen, että lähes kymmenen vuoden jälkeen ajattelet: "Minulla ei ole esihenkilöä. Kukaan ei määrittele urapolkuani eikä korota palkkaani, ellen itse tee sitä työtä."

Mihin olen menossa? Myönnän tämän kaikille kuuntelijoille täysin avoimesti: vaikka oma yritys olisi unelmatyö ja rakastaisit kaikkea sen tekemisessä, sinulla voi silti olla tällaisia kysymyksiä. Tänä vuonna työskentelen Pluckylle edelleen neljänä päivänä viikossa. Viidennen päivän käytän kirjoittamiseen. Käyn parhaillani kaunokirjoituskurssia ja kirjoitan kaikenlaisia hauskoja esseitä. Se on ollut todella merkityksellistä, ja voin nyt paljon paremmin kuin esimerkiksi kuusi kuukautta sitten.

Becca Banyard: Mahtavaa. On hienoa kuulla, että teet tuota. Harjoituksesi kuulostaa käytännölliseltä ja hyödylliseltä, ei vain sen selvittämiseen, mistä pidät, vaan myös siihen, että voit jatkossakin rakastaa tekemääsi työtä ja rakentaa pitkäkestoisen uran. Todella hienoa. En ole koskaan kuullut tällaisesta harjoituksesta.

Työhön liittyy niin monia kompromisseja. Voimme tarkastella taloudellista vakautta, uralla etenemistä, markkinoita ja tarjolla olevia työpaikkoja, työn ja muun elämän tasapainoa sekä sitä, rakastammeko työtämme ja olemmeko tyytyväisiä. Millaisia kompromisseja sinä olet tehnyt? Mitä olet pitänyt epäolennaisena tai tärkeänä, ja kuinka sovitat sen yhteen työstä nauttimisen kanssa?

Jen Dary: Käytän omaa tilannettani esimerkkinä, mutta sen taustalla on tietenkin yleisempiä periaatteita.

Ajattelen, että uralla on erilaisia vuodenaikoja. Niitä on oikeastaan kaikessa, mutta puhutaan nyt urasta. Urallasi tulee olemaan erilaisia vaiheita, ja kaipaat eri aikoina erilaisia asioita. Uran alkuvaiheessa etsit todennäköisesti kokemusta ja ehkä sosiaalista puolta työhön.

Saatat lähteä työkavereiden kanssa ulos töiden jälkeen ja nauttia sosiaalisesta elämästä. Myöhemmin vaihe voi muuttua niin, että tarvitset vakautta tai rahaa perheesi elättämiseen. Mikään näiden vaiheiden vastauksista ei ole väärä.

On täysin normaalia, että ihminen tarvitsee elämänsä aikana työltä erilaisia asioita. Et tarvitse aina samaa, koska ihmiset ovat monimutkaisia ja muuttuvat. Kun katson Pluckyn kymmentä viime vuotta, vanhempana toimiminen on ollut hienovarainen tasapaino. Muista, että perustin Pluckyn samaan aikaan, kun sain vauvan. Poikani oli silloin kymmenen kuukauden ikäinen.

En siis oikeastaan ole koskaan tuntenut Pluckya ilman vanhemmuutta. Olin yleensä se ensisijainen henkilö, joka oli lasten kanssa kotona muutamana päivänä viikossa. Hyvä esimerkki on aika, jolloin muutimme New Yorkista Kaliforniaan poikani ollessa noin 18 kuukauden ikäinen. Kun saavuimme sinne, ajattelimme hankkia päivähoitopaikan kolmeksi päiväksi viikossa.

Olin toiminut niin aiemminkin, mutta löysimme päivähoitopaikan vain kahdeksi päiväksi viikossa. Pyöritin siis Pluckya noin kahden päivän ajan viikossa kahdeksan kuukauden ajan. Kun sain hänelle hoitopaikan, pyöritin Pluckya kolme päivää viikossa, ja sitten sain toisen vauvan. Olin jälleen poissa Pluckyn toiminnasta. Tarvitsin Pluckylta tilaa kokeiluille ja jonkinlaista tuloa, mutta urani kehittyminen kulki käsi kädessä vanhemmuuteni kehittymisen kanssa.

Niille kuuntelijoille, jotka eivät ole vanhempia, tämä voi tarkoittaa monia eri asioita. Se voi olla hoidettavana oleva perheenjäsen, vapaaehtoistyö tai jokin muu. Meillä kaikilla on asioita, joiden välillä tasapainoilemme. Kun lapseni olivat pieniä, työ liittyi minulla tiiviisti vanhemmuuteen. Onneksi lapset kasvoivat, ja pystyin matkustamaan hieman enemmän. Työstä tuli myös jännittävä tapa lähteä eri puolille maata ja viettää kolme yötä jossakin kurssia opettaen.

Se oli omaa aikaani. Tapasin ystäviä ja kävin muutaman kerran illallisella. Työ oli minulle tuolloin myös sosiaalista, ja rakastin sitä aikaa. Nykyään työni on vakaata. Lisäksi kokeilen siinä erilaisia asioita ja mietin, mitä maailmassa pitäisi olla. Miksi en tekisi korttipakkaa, joka auttaa ihmisiä mentoroimaan toisiaan?

Kokeillaan sitä. Se on tavallaan taideprojekti. Mitä muuta pitäisi olla olemassa? En kuitenkaan ole asiassa typerä. Keskustelen ihmisten kanssa koko päivän. Valmennan ja opetan heitä, joten kuuntelen, millaiselle hyödylliselle asialle maailmassa voisi olla tarvetta. En siis luo taidetta vain taiteen vuoksi.

Se tarjoaa myös vakautta, jonka ansiosta voin kirjoittaa ja kokeilla muuta luovaa työtä. Kuuntelijoille haluan sanoa, että kyse on vaiheista. Olen tarvinnut Pluckylta eri aikoina erilaisia asioita, vaikka työni sisältö on pysynyt pääosin samanlaisena.

Becca Banyard: Kiitos, että jaoit tämän. Haluaisin tarkastella asiaa nyt enemmän johtajan näkökulmasta. Millainen vastuu johtajilla on sellaisen ympäristön luomisessa, jossa ihmiset rakastavat työskennellä, ja työntekijöiden auttamisessa niin, että he rakastavat työtään?

Jen Dary: Näin kysymyksesi etukäteen ja ajattelin sitä paljon tänä aamuna.

Mielestäni on kiinnostavaa korvata sana "rakastaa" sanalla "tehdä". Kuinka johtajat auttavat ihmisiä rakastamaan työtään? Jos korvaamme sen, voimme kysyä: kuinka johtajat voivat auttaa ihmisiä tekemään työnsä? En oikeastaan usko, että voit saada ketään rakastamaan mitään. Sen on lähdettävä ihmisestä itsestään.

Kuten aiemmin sanoin, yksilöiden täytyy itse tunnistaa, mikä heitä motivoi ja mitä he nauttivat tekevänsä. Monet ihmiset haluaisivat yksinkertaisesti voida tehdä työnsä ilman politiikkaa, urakattoa tai kiireistä esihenkilöä tai ylempää johtajaa, joka tarjoaisi jonkinlaista tukea.

Johtajan pitäisi tulla paikalle ja johtamisen sijaan oikeasti auttaa: opettaa, valmentaa, kokea asiat yhdessä, käydä ne läpi, ratkaista ristiriitoja ja olla avoin. Kaikki johtamiseen liittyvät asiat. Erityisesti ylimmällä johdolla ei realistisesti aina ole aikaa tällaiseen työhön. He myös välttelevät sitä parhaansa mukaan, koska se on vaikeaa. Tiedän sen todella hyvin.

Työntekijät haluaisivat voida tehdä työnsä, jota varten heidät palkattiin. He ovat lahjakkaita ihmisiä. He haluavat tulla paikalle ja saada tehdä työnsä. Joskus työn tekeminen tarkoittaa muutosta, joka voi olla organisaatiolle uhkaavaa.

Ajattelen kuitenkin, että erityisesti eräänlaisessa koronan jälkeisessä maailmassa, jossa moni työskentelee etänä ja työn ja kodin roolit näyttäytyvät ihmisten elämässä eri tavoin, ihmiset löytävät yhä enemmän merkityksellisyyttä työn ulkopuolelta.

Anna minun tehdä työni, niin menen kotiin ja rakastan koko muuta elämääni. Haluaisin vapauttaa johtajat ajatuksesta, että heidän täytyy motivoida ja innostaa ihmisiä jatkuvasti. Tule sen sijaan paikalle ja tee työsi. Ihmiset arvostavat sinua siitä enemmän.

Becca Banyard: Todella mielenkiintoinen näkökulma. Mitä siis suosittelet johtajalle, joka haluaa auttaa työntekijöitään tekemään työnsä hyvin?

Jen Dary: Kahdenkeskisessä keskustelussa voi esittää todella hyvän kysymyksen: "Mikä estää sinua etenemästä? Minkä esteen voin poistaa?" Tai: "Mihin tarvitset pääsyä, mutta sinulla ei tällä hetkellä ole pääsyä?"

Se voi olla tietoa tai esimerkiksi Jira. Mitä sellaista tarvitset käyttöösi, mihin minulla on pääsy? Rehellisten kysymysten esittäminen, läsnäolo ja resurssina toimiminen on parempaa kuin pelkkä organisaatiokaavion henkilö. Jotta voit auttaa ihmisiä tekemään työnsä, varmista, että he voivat työskennellä tehokkaasti ja että heillä on kanavat viestintään ja olennaisen tiedon saamiseen.

Aivan kuten työpaikkakuvausta tarkastellessa voit kysyä: "Mitä tämä henkilö tarvitsee?" Sinun ei edes tarvitse nähdä ihmistä edessäsi. Kysy vain, mitä hän konkreettisesti tarvitsee tehdäkseen työnsä hyvin, toimittaakseen asian ajoissa ja varmistaakseen asiakkaan tyytyväisyyden.

Tätä voi soveltaa jo ennen henkilön palkkaamista. Ota työpaikkailmoitus ja kirjoita sen viereen: "Mitä minun pitäisi esihenkilönä tehdä, jotta tässä tehtävässä onnistutaan?" Näin pääset eroon kaikista yksityiskohdista ja tekosyistä. Mitä esihenkilön pitäisi tehdä, jotta tämä henkilö onnistuu? Näin asiaa voi olla helpompi ajatella.

Becca Banyard: Tämä on todella hyvä ja heti sovellettavissa käytäntöön. Olemme pian lopettelemassa. Mitä neuvoja antaisit ihmiselle, joka kamppailee parhaillaan löytääkseen uran, joka tuntuisi merkitykselliseltä? Mikä on yksi neuvo, jonka voisit jättää hänelle?

Jen Dary: Yksi yleisimmistä asioista, joista ihmiset kysyvät minulta, on se, kuinka heistä voisi tulla valmentajia. Se tuntuu olevan "se juttu". Ihmiset sanovat haluavansa valmentajiksi, ja ehkä heidän pitäisikin. En väitä, ettei pitäisi. Joskus kuitenkin mietin öisin, haluavatko kaikki olla valmentajia.

Tätä voisi psykologisoida ja pohtia valtaa, jonka joku ehkä kuvittelee liittyvän siihen, että hän on viisas vanha ihminen, joka valmentaa kaikkia. Toivottavasti persoonastani kuitenkin huomaa, etten pidä itseäni sellaisena. Luulen, että useammin ihmiset reagoivat siihen, että he kokevat minun olevan oikeassa työssä, tyytyväinen ja itsevarma sekä innostunut siitä, mitä teen. Se on hyvin vieras kokemus.

Kuinka usein tapaamme ihmisen, joka on täydellisesti linjassa sen kanssa, mitä hänen pitäisi tehdä? Ei kovin usein. Joskus ihmiset sekoittavat työni ja sen, että olen löytänyt oman suuntani. He todella haluavat kokea sen kirkkauden, että nauttivat siitä, mitä tekevät joka päivä.

Palaan siis keskustelumme alkuun. Sinun täytyy kysyä itseltäsi, mikä on sinun suuntasi. Mitä varten olet tällä planeetalla? Joissakin tapauksissa vastaus voi liittyä työn sisältöön. Olen projektipäällikkö, olen järjestelmällinen ja rakastan asioiden saattamista maaliin.

Tunnen suurta ylpeyttä, kun saamme jotakin valmiiksi. Toisinaan kyse voi olla ihmisryhmästä: rakastan työskentelyä lasten kanssa. Tai kyse voi olla missiosta: rakastan tiedealalla työskentelyä, koska haluan löytää parannuskeinon dementiaan. Ei ole vain yhtä mallia sen selvittämiseen, mistä pidät, mutta lähtökohtana voi olla ajatus, että olet lahja maailmalle.

Vauvan saaminen on nimittäin vaikeaa, ja jokainen, joka harkitsee sitä tai yrittää, tietää, että se on todella vaikeaa. Todennäköisyydet eivät ole puolellasi. Jos siis olet päätynyt tälle planeetalle, mitä aiot tehdä asialle? Tämä kysymys saattaa kuulostaa hieman liukkaalta ja Oprah-tyyliseltä, mutta en välitä siitä.

Se on ainoa asia, josta pidän ihmisten kanssa keskustellessani. Liioittelen hieman, mutta mielestäni meidän pitäisi käyttää aikamme tämän pohtimiseen.

Becca Banyard: Mahtavaa. Kiitos tästä. Lopuksi minulla on kaksi kysymystä, jotka esitän kaikille vierailleni. Ensimmäinen on: mikä mielestäsi pitää työntekijät parhaiten tyytyväisinä työpaikalla?

Jen Dary: Vastaukseni on ihmiset. Jos he pitävät ihmisistä, joiden kanssa työskentelevät, kaikki sujuu paljon helpommin. En tarkoita vain persoonallisuutta, vaan kykyä viestiä ja ottaa vaikeita asioita esiin ilman pelkoa.

Ihmiset ovat työtä, eikö niin? Kävimme koiramme kanssa koirakoulussa, ja kouluttaja vitsaili, että kyseessä on oikeastaan ihmisten kouluttaminen, vaikka koirat ovat huoneessa.

Se on ihmisten kouluttamista. Meidän kaikkien on kehitettävä itseämme, tehtävä yhteistyötä ja rakennettava taitojamme. Kyse ei ole koodista tai suunnittelusta. Monimutkaisia tai hämmästyttäviä ovat ihmiset.

Becca Banyard: Seuraava kysymys. Mitä sinä henkilökohtaisesti tarvitset johtajana menestyäksesi?

Jen Dary: Tarvitsen henkilökohtaisesti ilmanvaihtojärjestelmiä.

Tarvitsen siis tukihenkilöitä, jotka eivät työskentele kanssani. Yritykseni on hyvin pieni, mutta tarvitsen ihmisiä, joille voin sanoa: "Voi luoja, tuo tapahtui tänään." Tarvitsen turvallisen paikan tällaiselle purkamiselle. Opetan johtajiani aina purkamaan tunteitaan sivusuunnassa ja ylöspäin. Voit purkaa tunteitasi vertaisillesi ja ylemmäs organisaatiossa, mutta älä alaspäin.

Jos olen esihenkilö ja käyn turhauttavaa keskustelua jonkin toisen osaston kanssa, minun ei pitäisi tuoda sitä suoraan alaiseni kanssa käytävään kahdenkeskiseen keskusteluun ja sanoa: "Tiedätkö, mitä suunnitteluosasto täällä tekee?" Se ei ole ammattimaista. Siistiytykää ihmiset.

Aikuistukaa. Vahvalla johtajalla on jonkinlainen työn ulkopuolinen resurssi, jossa hän voi hetkeksi olla lapsi, olla vihainen, eikä sillä ole vaikutusta tai heijastusvaikutusta kaikkiin muihin työtovereihin. Tämä pätee myös minuun. Elämässäni on ollut vaiheita, jolloin minulla on ollut valmentaja, ja vaiheita, jolloin minulla on ollut terapeutti.

Joskus tarvitsen vain kävelylenkin. Itsestä ja omasta mielentilasta hyvä huolehtiminen on minulle ehdottomasti suurin menestyksen edellytys.

Becca Banyard: Todella hyviä neuvoja. Jen, on ollut ilo saada sinut ohjelmaan. Kiitos, että liityit seuraamme. Mistä ihmiset voivat löytää sinut tai seurata työtäsi?

Jen Dary: Verkkosivuni on beplucky.com. Ehkä voitte lisätä sen ohjelman muistiinpanoihin. Olemme Instagramissa käyttäjänimellä @bepluckster. LinkedInissä voi etsiä Pluckya tai minua. Voit myös lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen hello@beplucky.com. Kuulen mielelläni, mitä ihmiset tekevät, ja olen hyvin helposti lähestyttävä, joten minua ei tarvitse jännittää.

En ole viisas vanha mystinen valmentaja. Olen vain tavallinen valmentaja.

Becca Banyard: Mahtavaa. Pidän siitä. Kiitos kaikille kuuntelusta. Jos pidit tästä jaksosta, jätä meille arvostelu ja tilaa podcast, jotta saat ilmoituksen aina uuden jakson ilmestyessä. Jos haluat pysyä ajan tasalla HR:n ja johtamisen asioista, siirry osoitteeseen peoplemanagingpeople.com/subscribe ja liity uutiskirjeemme yhteisöön.

Ensi kertaan, hyvää päivänjatkoa.