Kun asiantuntemuksesi ei enää ole sinun

AI:n pitäisi vapauttaa ihmiset ”arvokkaampaan työhön”. Selvä. Mutta mitä se työ tarkalleen ottaen on? Tässä jaksossa David Rice keskustelee kyberpsykologian tutkijan ja psykoterapeutin tohtori Rachel Woodin kanssa siitä AI:n käyttöönoton puolesta, jonka useimmat organisaatiot sivuuttavat liian nopeasti: liian paljon ja liian nopeasti tapahtuvan automatisoinnin inhimillisistä kustannuksista, kun ei ole olemassa todellista filosofiaa sille, minkä pitäisi säilyä syvästi ja itsepintaisesti inhimillisenä.

Heidän keskustelunsa raivaa tiensä tavanomaisen AI-optimismin läpi ja päätyy epämukavampaan totuuteen. Joidenkin kitkojen on ehdottomasti poistuttava. Kenenkään ei tarvitse käyttää tuntia taulukkolaskentatietojen kopioimiseen ja liittämiseen. Mutta jotkin kitkat kuuluvat työhön: erimielisyydet, harkinta, vaikeat keskustelut, oppiminen virheiden kautta ja sen selvittäminen, kuka olet, kun asiantuntemustasi on yhtäkkiä helpompi jäljitellä. Tässä jaksossa on oikeastaan kyse tästä erosta ja siitä, miksi johtajien on lopetettava AI:n käsitteleminen ohjelmiston käyttöönottoprojektina ja alettava nähdä se inhimillisen kehityksen haasteena.

Mitä opit

  • Miksi ”ole strategisempi” ja ”ole yhteistyökykyisempi” ovat lopputuloksia, eivät ohjeita
  • Hallinnollisen kitkan ja vuorovaikutukseen liittyvän kitkan ero
  • Miten AI:n liiallinen käyttö voi heikentää viestinnän ja ajattelun perustaitoja
  • Miksi AI:n käyttöönottoa jarruttaa usein ristiriitaisuus, ei koulutuksen puute
  • Miten automatisointi voi laukaista identiteetin menetyksen, surua ja ammatillista epävarmuutta
  • Miksi johtajat tarvitsevat AI-filosofian, eivät vain AI-politiikkaa
  • Miten AI:ta voi käyttää harjoittelutyökaluna inhimillisen harkinnan ja viestinnän vahvistamiseen

Keskeiset opit

  • Kaikki kitka ei ole pahasta. Hallinnollinen puurtaminen on sopivaa automatisoitavaksi. Vuorovaikutukseen liittyvä kitka ei ole. Jos ihmiset menettävät sietokykynsä erimielisyyksien, vivahteiden ja epämukavuuden suhteen, heistä ei tule työssä inhimillisempiä. Heistä tulee vähemmän kykeneviä hoitamaan työn inhimillistä osuutta hyvin.
  • Perustaidot rappeutuvat, kun lakkaamme harjoittelemasta niitä. Jokaisen yksinkertaisen sähköpostin tai vähäisen riskin viestintätehtävän ulkoistaminen saattaa tuntua harmittomalta, kunnes kuuden kuukauden kuluttua ihmiset ovat epäselvempiä, harkitsemattomampia ja vähemmän kykeneviä sanomaan, mitä he todella tarkoittavat.
  • Koulutus yksin ei ratkaise vastahakoisuutta AI:ta kohtaan. Rachel väittää, että monilta tiimeiltä ei puutu tietoa. Niissä kannetaan samanaikaisesti ristiriitaisia tunteita, pelkoa, innostusta, epävarmuutta ja identiteetin järkkymistä. Tämä ristiriitaisuus on sanoitettava ennen kuin käyttöönotto helpottuu.
  • Rutiinityö teki muutakin kuin tuhlasi aikaa. Se opetti myös kontekstia, harkintaa ja sitä, miten organisaatiot todellisuudessa toimivat. Tehottomuutta ei tarvitse nostalgisoida voidakseen myöntää, että toistojen tekeminen vaikeuksien kautta rakensi johtamiskyvykkyyttä.
  • Tämä on osittain suruprosessi. Kun AI alkaa jäljitellä asiaa, jonka joku on käyttänyt vuosia oppiakseen hallitsemaan, kyse ei ole vain työnkulun muutoksesta. Se voi tuntua henkilökohtaiselta ja ammatilliselta menetykseltä. Sen teeskenteleminen, ettei näin ole, ei saa tunnetta katoamaan.
  • Johtajien pitäisi näyttää esimerkkiä. Ennen kuin johtajat pyytävät tiimejä sopeutumaan, heidän on tarkasteltava omia kello kahden kysymyksiään AI:sta. Nimeämättömällä ahdistuksella on tapana vuotaa kulttuuriin.
  • Käytä AI:ta harjoitteluun, älä korvaajaksi. Yksi tämän jakson käytännöllisimmistä ajatuksista on käyttää keskustelubottia vaikeiden keskustelujen, myyntipuheluiden tai ihmisten välisten tilanteiden rooliharjoitteluun. Anna sen paljastaa sokeat pisteet ja auttaa harjoittelussa. Mene sitten itse tekemään varsinainen inhimillinen työ.
  • Ohjeistus auttaa, mutta filosofia on tärkeämpi. Ihmiset tarvitsevat selkeyttä siitä, millainen AI:n käyttö on hyväksyttävää. Sen lisäksi organisaatioiden on määriteltävä, millaista käyttäytymistä ne haluavat kannustaa, millaista harkintaa ne haluavat säilyttää ja minkä niiden mielestä pitäisi pysyä merkityksellisesti inhimillisenä.

Jaksot

  • 00:00 – Tekoäly ja viestinnän heikkeneminen
  • 02:26 – Korkeamman arvon työn määrittely
  • 04:59 – Tekoälyn käyttöönoton tukeminen
  • 06:05 – Milloin tekoälyä ei pidä käyttää
  • 09:09 – Hyvä kitka vs. huono kitka
  • 12:14 – Ristiriitaisuuden este
  • 14:24 – Rutiinityön arvo
  • 16:50 – Identiteetin järkkyminen työssä
  • 21:47 – Surun sanoittaminen työssä
  • 25:47 – Rakentava ponnistelu
  • 29:02 – Tekoäly harjoitteluna
  • 32:42 – Käytännöt vs. filosofia
  • 34:32 – Muutoksen tahti
  • 35:36 – Inhimillisen kehityksen suojeleminen

Tutustu vieraaseemme

Dr. Rachel Wood on AI Mental Health Collectiven perustaja. Se on monitieteinen yhteisö, joka edistää vastuullista keskustelua ja yhteistyötä tekoälyn ja mielenterveyden risteyskohdassa. Hänellä on kyberpsykologian tohtorintutkinto ja kokemusta laillistettuna neuvonantajana, ja hän toimii puhujana, neuvonantajana ja konsulttina keskittyen siihen, miten uudet teknologiat muokkaavat ihmisten välistä yhteyttä, päätöksentekoa ja emotionaalista hyvinvointia. Tasapainoisesta ja vivahteikkaasta näkökulmastaan tunnettu Rachel tuo yhteen kliinikoita, teknologia-asiantuntijoita ja tutkijoita tarkastelemaan sekä tekoälyn mahdollisuuksia ja eettisiä monimutkaisuuksia mielenterveyden alalla että ihmissuhteiden tulevaisuutta.

You may also like