Onko henkilöstöhallinto poliittinen ammatti?

Lue litterointi:

Kokeilemme podcastiemme litterointia ohjelmistolla. Antakaa anteeksi mahdolliset kirjoitusvirheet, sillä botti ei ole sataprosenttisen tarkka.

Enrique Rubio: Kun käytät jotakin hyvää, eikö niin, ja käytät sitä syntipukkina omalle muulle kyvyttömyydellesi, korruptiollesi ja sille, kuinka rikkinäinen olet ihmisenä. Ja vielä surullisempaa on se, kun suuri määrä ihmisiä ajattelee, että juuri tuo syntipukki on syy heidän vaikeuksiinsa. Silloin olemme melko pahassa tilanteessa.

David Rice: Tervetuloa People Managing People -podcastiin. Tehtävämme on rakentaa parempi työelämä ja auttaa sinua luomaan onnellisia, terveitä ja tuottavia työpaikkoja. Olen juontajasi David Rice.

Vieraanani tänään on Enrique Rubio. Hän on Hacking HR:n perustaja. Keskustelemme siitä, mitä DEI:n ympärillä tapahtuu, politiikan todellisuudesta työpaikalla sekä siitä, voiko henkilöstöhallinto estää organisaatioita päätymästä historian väärälle puolelle – tai estää niiden ihmisiä tekemästä niin.

Enrique, tervetuloa.

Enrique Rubio: Kiitos. Tästä on tulossa erittäin ajankohtainen ja merkityksellinen keskustelu. Kiitos kutsusta.

David Rice: Eipä kestä.

Haluan aloittaa kysymällä sinulta, koska kuten minäkin, olet ollut mukana jo pitkään ja olet ollut yhteydessä henkilöstöhallintoon pitkän aikaa. Milloin ensimmäisen kerran tunsit, että politiikka oli juurtunut niin vahvasti ihmisten mieliin ja henkilökohtaisiin identiteetteihin, että se on henkilöstöhallinnolle käytännössä väistämätöntä?

Enrique Rubio: Luulen, että se on ollut niin aina. Politiikan vaikutus ihmisiin ja se, mitä se heille tekee, on ollut olemassa siitä lähtien, kun kehityimme ja meistä tuli nykyisen kaltaisia ihmisiä.

Luulen, että ainakin Yhdysvalloissa viimeiset ehkä 50 vuotta ovat olleet hyvin jakavia, eikä jakolinja ole enää sama. Aiemmin se liittyi enemmän veroihin tai pienempiin veroihin, suurempaan tai pienempään liittovaltion hallintoon, Yhdysvaltojen osallistumiseen maailmanlaajuisiin asioihin tai maailman ulkopuolelle eristäytymiseen.

Mutta mielestäni tuo ei ole enää nykyinen jakolinja. Olemme nähneet hyvin varakkaiden ihmisten luokan vaikutuksen. He eivät ehkä ajattele koko maan tulevaisuutta tai edes omaa varallisuuttaan, vaan enemmän sitä, kuinka he voisivat kasvattaa pankkitiliensä saldoa.

Jakolinja ei siis enää kulje suurempien tai pienempien verojen välillä. Se kulkee siinä, kuinka paljon voin saada hallitukselta hyödyttääkseni itseäni – ja kuinka paljon valtaosa ihmisistä saa vähemmän, koska raha on rajallinen resurssi. Meillä ei ole loputonta määrää rahaa eikä loputtomia resursseja.

Mitä enemmän yksi ihminen ottaa, sitä vähemmän jää toiselle. Ja koska tätä on tapahtunut viimeiset 50 vuotta, meistä on tullut paljon polarisoituneempia. Hyvin varakkaiden ihmisten luokka on aivopessyt valtavan määrän amerikkalaisia ja saanut heidät ajattelemaan, että syy heidän mahdollisuuksiensa puutteeseen, työttömyyteensä tai siihen, etteivät he pysty maksamaan terveydenhuoltoa, on joku toinen ihminen.

Syy siihen, etteivät he etene elämässään haluamallaan tavalla, olisi kadun toisella puolella asuva henkilö, joka näyttää erilaiselta, ajattelee eri tavalla, rakastaa eri tavalla tai kuuluu eri poliittiseen puolueeseen – eikä se varakas luokka, joka on ostanut poliitikkoja ja ottanut osan näistä resursseista.

Tätä on tapahtunut pitkään, mutta viimeiset 50 vuotta ovat olleet Yhdysvalloissa erityisen kärjistyneitä. Viimeiset 15 vuotta ovat olleet todella järjettömiä, erityisesti presidentti Obaman vuoden 2008 vaalien jälkeen ja vielä selvemmin kohtuuhintaisen terveydenhuollon lain hyväksymisen jälkeen. Sitä kutsutaan Obamacareksi, mutta kyse on samasta kohtuuhintaisen terveydenhuollon laista. Se on sama asia myös niille, jotka eivät sitä vieläkään tiedä.

En tiedä, oletko nähnyt haastatteluja, joissa ihmiset sanovat: ”En halua Obamacare-ohjelmaa, haluan kohtuuhintaisen terveydenhuollon lain.” Se on sama asia. Se on jälleen merkki siitä, että ihmiset, jotka yrittävät tehdä sinusta terveydenhuoltoa haluavien ihmisten vihaajan, ovat aivopesseet sinut. Olemme tavallaan samalla puolella, eikö niin?

Mutta sinut on silti aivopesty. Viimeiset 15 vuotta ovat olleet hyvin polarisoituneita ja jakavia. Työpaikka ei voi jäädä sivuun eikä henkilöstöhallinto voi estää osallistumistaan politiikan maailmaan. Se ei tule onnistumaan ainakaan niin kauan kuin olemme näin jakautuneita.

Vastaisin siis kysymykseesi lyhyesti näin: viimeiset 50 vuotta ovat olleet jakavia, viimeiset 15 vuotta hirvittävän polarisoivia, ja seuraavien kuukausien aikana alamme tuntea poliittisen polarisaation vaikutukset. Ihmiset, joita aiemmin syytin omista ongelmistani, kärsivät aivan yhtä paljon, koska nyt minusta tulee kohde, vaikka luulin heidän joutuvan kohteeksi.

Työpaikka ei siis voi olla aktiivisesti osallistumatta näihin keskusteluihin, etenkään henkilöstöhallinto.

David Rice: Olen samaa mieltä. Kysyin tätä, koska mielestäni on houkuttelevaa ajatella, etteivät ihmiset ennen kantaneet tätä kaikkea mukanaan niin voimakkaasti. Jossain määrin se pitääkin paikkansa. Ehkä meillä oli vahvempi tunne siitä, ettei työpaikalla puhuta tietyistä asioista.

Olet kuitenkin oikeassa siinä, että Obaman valinta muutti asioita ja olemme nähneet tuon ajattelutavan heikentyvän. Siksi kysyin tämän kysymyksen.

Enrique Rubio: Se on erittäin merkityksellinen kysymys, koska joskus ajattelemme, etteivät muille tapahtuvat asiat tule tapahtumaan meille. Se ei pidä paikkaansa.

Se pitää paikkansa normaalissa demokratiassa ja maassa, jossa lakeja sovelletaan kaikkiin yhdenvertaisesti. Saatat ajatella, että jokin yritys irtisanoo ihmisiä tietyllä toimialalla ja että koska et työskentele sillä alalla, sinulle tuskin tapahtuu mitään. Mutta historiassa on aikoja, jolloin kaikista tulee kohteita – myös niistä ihmisistä, jotka alun perin tukivat hallintoa, joka lupasi tehdä toisista kohteita.

Kun joku sanoo sinulle, että hän tekee elämästäsi paremman tekemällä jonkun toisen elämästä huonomman, usko minua: sinusta tulee lopulta kohde. Jonain päivänä olet kivi hänen kengässään ja este hänen tavoitteilleen. Et voi rakentaa hienoa maata tai yhteiskuntaa lupaamalla tai ajattelemalla, että joidenkin ihmisten elämän parantaminen edellyttää toisten elämän heikentämistä.

Jos joku maailmassa lupaa sinulle tällaista, usko, että sinustakin tulee jossain vaiheessa kohde. Juuri niin tapahtuu nyt.

Ihmiset tukivat poliittista liikettä, joka sanoi, ettei heillä ole työpaikkaa, koska maahanmuuttajat vievät heidän työnsä; että kaduilla on huumeita, koska niitä tulee muista maista; ja etteivät he etene, koska heiltä viedään asioita. He tukevat tätä ajatellen, että heidän elämänsä paranee, kun kaikki otetaan pois toisilta ihmisiltä. Lopulta heidän kimppuunsa tullaan.

Heidän kimppuunsa tullaan myös. Tästä ei voi paeta. Ei ole olemassa työpaikkaa, joka voisi välttyä tältä. Näet työpaikkojen asettuvan sellaisten asioiden taakse, jotka vievät ne historian väärälle puolelle. Voin luvata tämän Venezuelasta, omasta synnyinmaastani, paenneena maanpakolaisena: jouduin pakenemaan diktatuuria.

Yritys voi kannattaa muutoksia, vaikka ei olisi kaikesta samaa mieltä. Mutta jos se asettuu yhteiskunnalle haitallisten asioiden taakse, koska kuvittelee saavansa etuja hallinnolta, sen kimppuun tullaan.

Et ole turvassa. Se, mitä teet, on väliaikaista. Saatat kasvattaa taskujasi tekemällä väärin, mutta lopulta sinunkin kimppuusi tullaan. Tästä emme voi paeta.

David Rice: Olet oikeassa.

Kun keskustelimme ennen tätä, mainitsit, että tällä hetkellä ilmassa on toivottomuutta ja että monet kokevat asioiden liikkuvan väärään suuntaan. Heijastuuko se myös työympäristöön?

Enrique Rubio: Ehdottomasti.

David Rice: Onko nyt hetki, jolloin kulttuuri ja erityisesti ihmiskeskeinen kulttuuri ovat entistä tärkeämpiä paitsi ihmisten hyvinvoinnille myös liiketoiminnalle?

Enrique Rubio: Ehdottomasti. Se on ollut tärkeää jo vuosia, mutta nyt oikean ja inhimillisen puolesta seisominen ei tarkoita, että pitäisi kantaa poliittista tunnusta tai heiluttaa poliittista lippua.

On kiinnostavaa, että kun sanot nykyään olevasi ystävällinen ihminen, ihmiset tietävät poliittisen kirjon perusteella, ketä tuet ja ketä et. Kuvittele, kuinka sekaisin meidän täytyy olla, jos ajattelemme, että kun joku sanoo uskovansa ystävällisyyteen, rakkauteen, osallisuuteen ja joukkoon kuulumiseen, tiedämme heti, mitä puoluetta hän kannattaa.

Eikö se ole typerää? Emmekö kaikki halua ystävällisempää yhteiskuntaa, jossa on enemmän rakkautta, osallisuutta, yhteenkuuluvuutta ja mahdollisuuksia?

Nyt ihmiset kuitenkin sanovat, että olet luultavasti liberaali etkä kannata MAGA-agendaa. Totuus on, että olemme antaneet leiman asioille, joiden pitäisi olla inhimillisiä eikä poliittisia – ainakaan puoluepoliittisia.

Koska emme voi paeta tätä, toivon, että ihmiset muistavat ja että historian kirjat kertovat tarkasti, mitä juuri nyt tapahtuu. Jokainen yritys ja henkilö, joka ymmärtää tämän maan ja yhteiskunnan olevan olemassa myös Donald Trumpin hallinnon jälkeen, joutuu miettimään, mistä haluaa tulla muistetuksi ja millaisen perinnön haluaa jättää.

Jos asetut nyt väärien asioiden taakse, se muistetaan. Oikeiden asioiden taakse asettuminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että uskot osallisuuteen ja työpaikkaan, jossa ihmiset voivat menestyä ihonväristään, uskonnostaan, rakastamastaan ihmisestä, sukupuolestaan tai seksuaalisesta identiteetistään riippumatta.

Haluamme työpaikan, jossa jokainen tuntee voivansa menestyä suorituksensa, rehellisyytensä ja pätevyytensä ansiosta. Se luo meille kaikille perustan.

Tämä on alue, johon on panostettava entistä enemmän: haluamme rakentaa osallistavia paikkoja, joissa ihmiset tuntevat kuuluvansa joukkoon näennäisistä eroistamme huolimatta.

Jos yritys sanoo poistavansa monimuotoisuuden periaatteistaan ja arvoistaan palvellakseen pientä ihmisryhmää, muut muistavat sen ja pitävät sitä vastuullisena päätöksestään. Yritys näyttäytyy pelkurina, jos se toimii niin.

Nyt on kriittinen hetki panostaa siihen, mikä on inhimillistä, ei poliittista eikä puoluepoliittista. Jos osakkeenomistajat ovat huolissaan siitä, mitä tämä merkitsee liiketoiminnalle, esitä perustelut. Kerro, että monimuotoinen työvoima on parantanut suoritustanne verrattuna aikaan, jolloin työvoima ei ollut yhtä monimuotoista.

Tämä tuottaa tulosta. Se on hyväksi liiketoiminnalle. Taloutemme voi paremmin, brändimme tunnettuus kasvaa ja yhteiskunnallisesti oikeiden asioiden puolustamisemme huomataan. Esitä tämä perustelu osakkeenomistajille tai sidosryhmille yleensä. Me tulemme muistamaan yritykset, jotka eivät tee oikein.

David Rice: Puhut tämän päivän politiikasta. DEI:stä puhutaan jatkuvasti, ja olemme nähneet SHRM:n ottavan askeleen taaksepäin. Monet yritykset ovat alkaneet etääntyä siitä. Samalla näemme, että DEI jatkuu jossain muodossa. Miltä DEI:n tilanne sinusta näyttää ja mihin uskot sen päätyvän seuraavien vuosien aikana?

Näetkö kertomuksen muuttuvan jälleen? Historiassa on käynyt näin: tulee laskusuhdanne, sitten tapahtuu jotakin ja kaikki palaavat yhtäkkiä mukaan. Näetkö tällaisen muutoksen tapahtuvan taas?

Enrique Rubio: Muistutan ensin erityisesti Yhdysvalloissa olevia siitä, ettei ole väliä, kannatatko Trumpia vai et. Palatkaa mielessänne vuoteen 2020: George Floydin murhan jälkeiseen Black Lives Matter -liikkeen nousuun.

Sitten Black Lives Matter -liikkeestä tehtiin syntipukki Trumpin hallinnolle. Emme pysty toimittamaan ihmisille, alijäämä kasvaa, ja ihmisille sanotaan, etteivät he käyttäisi maskia toistensa suojelemiseksi, koska Black Lives Matter. Kaikki oli Black Lives Matterin syytä.

Vuosina 2021–2023 syntipukiksi tuli ”woke”-ilmiö ja ”woke-virus”. Kun kysytään, mitä woke tarkoittaa, he eivät edes tiedä. Jos woke tarkoittaa empaattisuutta, ystävällisyyttä, rakkautta ja kaikkien hyväksymistä, olen maailman wokein ihminen, koska haluan kaikille enemmän ja haluan ihmisten tuntevan kuuluvansa joukkoon.

Nyt syntipukkina on monimuotoisuus, yhdenvertaisuus ja osallisuus. Ensi vuonna he unohtavat DEI:n ja syyttävät jotakin muuta – ehkä sitä, ettet ole uskonnollinen. He syyttävät jotakin.

Kun käytät hyvää asiaa syntipukkina omalle järjestelmällesi, kyvyttömyydellesi, korruptiollesi tai sille, kuinka rikkinäinen olet ihmisenä, ja suuri määrä ihmisiä uskoo kamppailevansa juuri tuon syntipukin vuoksi, olemme erittäin huonossa tilanteessa.

Uskon, että seuraavina vuosina jotkin yritykset asettuvat Trumpin hallinnon taakse. Olemme jo nähneet sitä. Facebookilla ei ole enää monimuotoisuustavoitteita, monimuotoisuus on poissuljettu. Facebookissa ei ole enää moderaattoreita. Google on ollut minulle valtava pettymys, koska pidin sitä aiemmin esikuvana.

Olen usein sanonut, että katsokaa kaikkia hienoja asioita, joita Google tekee. Olen erittäin pettynyt siihen, että se poisti monimuotoisuuden, yhdenvertaisuuden ja osallisuuden arvoistaan sekä kalenteristaan asioita, joita se pitää tärkeinä. Ketä haittaa, jos kalenterissa on mustan historian kuukausi, latinalaisamerikkalaisen historian kuukausi tai Cinco de Mayo? Kaikki haluavat syödä tacoja ja juoda tequilaa. Miksi se poistetaan kalenterista? Kuka kärsii siitä, että se on siellä?

Jotkin muut yritykset vastaavat haasteeseen. Ben & Jerry’s ja Costco ovat esimerkkejä. Yllättäen myös jotkin Wall Streetin yritykset ovat sanoneet jatkavansa investointeja monimuotoisuuteen, yhdenvertaisuuteen ja osallisuuteen. Se yllätti minut.

Ne sanovat poistavansa asiat, joiden tiedetään olevan toimimattomia, mutta jatkavansa investointeja tähän. Tällaiset yritykset vastaavat haasteeseen. Me tulemme sanomaan, että jotkin muut yritykset asettuivat haitallisen politiikan taakse, joka ei tuottanut niille arvoa.

Jos joku sanoo, ettei tue DEI:tä, haastan hänet tekemään yhden pienen muutoksen: älä sano, ettet tue DEI:tä. Sano, ettet tue monimuotoisuutta, yhdenvertaisuutta ja osallisuutta. Älä kutsu sitä DEI:ksi, vaan sano suoraan, mitä se tarkoittaa.

SHRM, älä sano enää, ettet tue DEI:n E-kirjainta. Sano, ettet tue yhdenvertaisuutta. Kun käytät lyhennettä, poistat asian merkityksen ja teet siitä persoonattoman.

Kun sanot, ettet tue monimuotoisuutta, yhdenvertaisuutta ja osallisuutta, et sano vain, ettet tue naisia työpaikalla tai ettet tue värillisten ihmisten etenemistä työpaikalla. Sanot myös, ettet tue fyysisesti vammaista henkilöä, joka tarvitsee rampin päästäkseen toimistoon.

Sanot myös, ettet tue Downin oireyhtymää sairastavaa henkilöä koskevia osallisuutta tukevia käytäntöjä. Maailmassa miljardilla ihmisellä on jonkinlainen vamma. Sanot siis uskovasi maailmaan, jossa näillä miljardilla ihmisellä ei pitäisi olla mahdollisuuksia.

Kutsu sitä siksi siksi, mitä se on. Jos et tue DEI:tä, älä sano, ettet tue DEI:tä. Sano, ettet tue monimuotoisuutta, yhdenvertaisuutta ja osallisuutta. Ehkä alat silloin itsekin ajatella, että kuulostaa kamalalta sanoa, ettet tue osallisuutta, monimuotoisuutta tai yhdenvertaisuutta.

Ehkä jo tämä nimitys auttaa ihmisiä ajattelemaan asiasta eri tavalla.

David Rice: Pidän tuosta.

Kun puhuimme aiemmin, nostit työpaikan esiin sivistyneen keskustelun väylänä, ja pidän ajatuksesta. Kuten monet muutkin, yritin pitkään pitää politiikan poissa työsuhteistani. Ajattelin, ettei politiikasta ja uskonnosta puhuta sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät ole ystäviä tai perhettä.

Ajattelin ennen niin ja jossain määrin edelleenkin. Mutta kaikki eivät ajattele niin eivätkä epäröi tuoda politiikkaansa kasvoillesi. Tarvitsemme mekanismeja, jotka edistävät sivistynyttä ja kunnollista keskustelua, koska Facebookin kommenttiosiot ovat rapauttaneet sitä ja ihmiset käyttäytyvät joskus samoin tosielämässä.

Mitä meidän pitäisi tehdä, jotta työpaikka voisi olla yksi näistä yhteiskuntamme mekanismeista?

Enrique Rubio: Se on erittäin hyvä kysymys. Suoritin julkishallinnon maisterin tutkinnon. Olen aina pitänyt politiikasta ja olen kiitollinen siitä, etten ole politiikassa, koska siitä maailmasta on tullut niin hirvittävä.

Näin politiikan aina tapana palvella ihmisiä. Olen kiitollinen siitä, että löysin henkilöstöhallinnon kautta toisen väylän toteuttaa kutsumustani palvella ihmisiä.

Muistan, että maisteriopinnoissa teimme harjoituksia, joissa piti esittää roolia. Joskus esitimme maailman pahaa ihmistä, diktaattoria puolustamassa itseään kansainvälisessä tuomioistuimessa tai rikollista puolustamassa itseään.

Emme tietenkään olleet rikollisia. Ajattelimme kuin kyseinen henkilö kyseisessä tilanteessa, jotta kehittäisimme valmiuksia käydä äärimmäisiä väittelyitä ja keskusteluja tappamatta toisiamme luokkahuoneessa.

Mielestäni meidän on palattava yhteiskuntana jotakin sen kaltaista kohti. Kaikkien yhdessä luokkahuoneissa, työpaikoilla, kirkoissa ja muualla, joissa voi käydä rehellisiä keskusteluja tapahtuvista asioista vihaamatta tai tappamatta toisiamme. Perheessä se pitää tehdä sivistyneesti.

Se alkaa perussääntöjen sopimisesta. Jos sitoudutte niihin, käykää keskustelu. En katso enää paljon keskusteluohjelmia, mutta esimerkiksi Bill Maher kutsuu oikeisto- ja vasemmistopoliitikkoja ja haastaa heitä kaikkia. Hän on liberaali, mutta keskustelut ovat hyvin kiivaita. He eivät tapa toisiaan.

Ehkä kumpikaan ei lopussa saanut toista vaihtamaan puolta tai lähemmäs omaa poliittista näkemystään, mutta koskaan ei tiedä. Minulle tämä tarkoittaa esimerkiksi sen ymmärtämisen yrittämistä, miksi joku ei tukisi monimuotoisuutta, yhdenvertaisuutta ja osallisuutta.

Ehkä joku sanoo: ”Minut ohitettiin ylennyksessä, vaikka olin työskennellyt vuosia ja saanut huippuarvioinnin. Minut ohitti henkilö, jonka tiedän suoriutuneen minua heikommin, mutta yrityksen piti täyttää kiintiö. Siksi en usko monimuotoisuuteen, yhdenvertaisuuteen ja osallisuuteen.”

Tällä henkilöllä olisi pätevä näkökulma, josta meidän pitää keskustella. Uskonko, että näin tapahtuu kaikkialla? En. Meillä on tutkimukseen ja näyttöön perustuvaa tietoa, joka osoittaa, ettei näin tapahdu kaikkialla. Mutta yksittäisen ihmisen kokemusta ei voi poistaa sanomalla, että järjestelmä toimii muille.

Meidän on kuunneltava ja sanottava: ”Tuo on kamalaa. Puhutaan siitä.” Keskustelut pitäisi käydä työpaikalla. Tarvitsee vain antaa ihmisille suuntaviivat ja perussäännöt arkaluonteisista aiheista puhumiseen.

Kaikista aiheista ei tarvitse puhua työpaikalla. Abortista tai muista erittäin polarisoivista aiheista ei ole pakko keskustella. Joistakin aiheista voi kuitenkin puhua. Ehkä juuri erilaisista näkemyksistä aloitamme ja huomaamme, että liberaali ei ole tyhmä eikä konservatiivi ole tyhmä.

Sitten ehkä huomaamme, että meillä on enemmän yhteistä kuin erottavia asioita. En ole niin naiivi, että kuvittelisin kaikkien olevan samaa mieltä. Molemmilla puolilla on täysin sulkeutuneita ihmisiä, jotka eivät koskaan näe toisen näkökulmaa. Suurin osa meistä ei kuitenkaan ole sellaisia.

Siksi tästä on tärkeää keskustella perheissä, kirkossa ja työpaikalla – missä tahansa sitä tarvitaan.

David Rice: Mitä enemmän keskustelemme, sitä lähemmäs vammaisuutta ehkä pääsemme – ja ennen kaikkea näemme toisella puolella olevan ihmisen.

Enrique Rubio: Ajattele kahta yksinkertaista esimerkkiä. Jollekin sanotaan, että DEI on vastuussa kaikista ongelmistamme. Sitten kysytään: ”Etkö pidä DEI:stä?” Hän vastaa: ”En.” Kysytään: ”Mitä DEI tarkoittaa?” Hän sanoo, ettei ole varma.

Olen nähnyt tämän itse. Jos et edes tiedä, mitä jokin tarkoittaa, kuinka voit kannattaa tai vastustaa sitä? On myös videoita, joissa ihmiset sanovat haluavansa luopua Obamacaresta mutta haluavansa kohtuuhintaisen terveydenhuollon lain jatkuvan. Kohtuullisessa keskustelussa voisimme kertoa heille, että ne ovat sama asia.

David Rice: Poliitikot vain antoivat sille sen nimen.

Enrique Rubio: Se on eri nimi samalle asialle. Sinut on siis aivopesty vihaamaan minua, koska sanon Obamacare ja sinä sanot kohtuuhintaisen terveydenhuollon laki, vaikka kyse on samasta asiasta.

Meidän pitäisi keskustella myös tulleista. Tiedän, että menen DEI:n ja henkilöstöhallinnon ulkopuolelle, mutta kaikista näistä asioista on puhuttava.

David Rice: Tullit vaikuttavat liiketoimintaan.

Enrique Rubio: Niin vaikuttavat.

David Rice: Se on keskustelu, joka kuuluu käydä. ACA:n ja Obamacaren tavoin DEI typistetään usein rotuun ja sukupuoleen, vaikka se koskee myös ikäsyrjintää, veteraanien asioita ja saavutettavuutta.

Enrique Rubio: Neuroepätyypillisiä ihmisiä ja saavutettavuutta.

David Rice: Se on tehty rotua ja sukupuolta koskevaksi asiaksi, koska niistä ihmiset kiivastuvat.

Enrique Rubio: Juuri niin. On häpeällistä, että Texasin kuvernööri kumosi kyseiset käytännöt. Hänellä on fyysinen vamma, hän käyttää pyörätuolia ja tarvitsee ramppeja päästäkseen toimistoonsa. Hän tarvitsee saavutettavan työpaikan voidakseen toimia kuvernöörinä.

Hän nousi ramppia pitkin toimistoonsa ja purki sitten saman rampin, jotta muut saman sairauden tai vamman kanssa eivät pääsisi kulkemaan siitä. Se on hirvittävää. Kuinka voimme tehdä niin muille ihmisille? Kuinka voin kiivetä tikkaita, jotka auttoivat minua kasvamaan ja etenemään, ja potkaista tikkaat pois, jotta muut eivät voisi kiivetä niitä?

Siksi sanon, että jos vastustat DEI:tä, selvitä ensin, mitä se tarkoittaa, ja sano vastustavasi monimuotoisuutta, yhdenvertaisuutta ja osallisuutta. Muista kuitenkin, että perheessäsi voi olla fyysisesti vammainen, mielenterveyden haasteita kokeva tai neuroepätyypillinen henkilö, veteraani tai joku muu, jota DEI koskee. Hän kärsii kielteisistä vaikutuksista.

Jos joku lupaa tehdä elämästäsi paremman tekemällä jonkun toisen elämästä huonomman, lopulta sinunkin kimppuusi tullaan. Kun ihmiset sanovat vastustavansa DEI:tä ja poistavansa sen kaikkialta, koska eivät halua naisten, transihmisten tai värillisten ihmisten etenevän elämässä, lopulta he tekevät siitä myös sinua koskevan asian.

Näillä vihamielisillä ihmisillä on toimintasuunnitelma: ensiksi syytetään muita, toiseksi poistetaan muiden oikeudet ja kolmanneksi tehdään salaa päätöksiä, jotka vaikuttavat myös niihin ihmisiin, jotka alun perin äänestivät heitä.

Emme voi edetä näin. Se ei tee maastamme suurta.

David Rice: Olen samaa mieltä.

Kun ajattelemme organisaatioita ja suuria yhteiskunnallisia kysymyksiä – kuten DEI:tä, teknologian asettamista ihmisten edelle tai kestävän kehityksen käytäntöjämme – monet johtajien tekemät päätökset voivat viedä työpaikan historian väärälle puolelle.

Mitä henkilöstöhallinnon arvoja meidän pitäisi juuri nyt noudattaa, jotta organisaatiomme eivät viiden tai kymmenen vuoden kuluttua näyttäisi siltä, että ne tekivät kaiken väärin?

Enrique Rubio: Vastaus saattaa mennä hieman filosofiseksi.

Rakenna ensinnäkin työpaikka, josta olet ylpeä. Rakenna työpaikka, jossa haluaisit poikasi tai tyttäresi työskentelevän. Jos rakennat työpaikan, jossa teini-ikäinen tyttäresi tai pieni lapsesi voisi työskennellä 20 vuoden kuluttua, saatat tehdä oikein.

Jos haluat heidän työskentelevän paikassa, jossa heidät hyväksytään, vaikka he olisivat homoseksuaaleja tai fyysisesti vammaisia, ymmärrä, että se mitä rakennat tänään joko tekee heidät sinusta ylpeiksi tai ei.

Rakenna työpaikka, jossa haluaisit heidän työskentelevän, mutta rakenna se kaikille. Henkilöstöhallinnolle tämä tarkoittaa osallistavien työpaikkojen rakentamista, monimuotoisuuteen uskomista ja ihmisen asettamista etusijalle.

Ymmärrän, että yrityksen täytyy tehdä rahaa. Minunkin yritykseni täytyy tehdä rahaa. On kuitenkin yleinen harhaluulo ajatella, että ihmisten hyväksi tehtävä asia olisi liiketoiminnan vastainen. Se ei ole totta.

Voit rakentaa työpaikan, joka menestyy auttamalla ihmisiä menestymään. Nämä eivät ole toistensa vastakohtia, vaan saman kolikon kaksi puolta. Toimintaasi ohjaavan periaatteen pitäisi olla: kuinka rakennan lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä menestyvän yrityksen samalla, kun autan ihmisiä menestymään?

Jos aloitat siitä, että rakennat työpaikan, jossa lapsesi ja muut lapset voisivat olla ylpeitä työskentelystään, olet oikealla tiellä. Varmista samalla, että käytäntösi luovat työpaikan, joka menestyy auttamalla ihmisiä menestymään.

Et voi rakentaa hienoa maata tai organisaatiota sulkemalla muita ulkopuolelle. Emme tee Amerikasta jälleen suurta tekemällä siitä lyhyellä aikavälillä suuren vain yhdelle ihmisryhmälle. Sama koskee työpaikkaa.

Jos Google poistaa uskonnolliset juhlapäivät tai Cinco de Mayon kalenteristaan, se ei tee siitä suurta. Se vieraannuttaa valtavan määrän ihmisiä, jotka eivät enää usko mitään sen sanomaa. Kuvittele, että menet naimisiin meksikolaisen kanssa ja kerrot hänelle poistaneesi Cinco de Mayon kalenterista ollessasi Googlen johtaja. Olisiko hän sinusta ylpeä? Todennäköisesti ei.

Tiedän, että kuulostaa yksinkertaiselta sanoa, että rakenna jotakin, josta olet ylpeä muiden työskennellessä sen hyväksi. Mutta se on sisäinen kutsu. Rakenna työpaikka, jonka puolesta ihmiset voisivat sanoa olevansa valmiita antamaan kaikkensa. Jos suljet ihmisiä ulkopuolelle, et todennäköisesti rakenna sellaista.

David Rice: Se kuulostaa yksinkertaiselta, mutta käytännössä se ei ole niin yksinkertaista.

Enrique Rubio: Yritysjohtajat eivät ole tyhmiä. Puhumme maailman älykkäimmistä ihmisistä, jotka tekevät vääriä asioita. En ymmärrä, kuinka monimutkaiset asiat voidaan typistää kahdeksi yksinkertaiseksi päätökseksi vain siksi, että niiden ajatellaan olevan linjassa hallituksen kanssa.

Jotkin päätökset voivat olla mielestäsi parhaita maalle ja liiketoimintaympäristölle. Mutta kukaan älykäs ihminen ei voisi pitää joitakin näistä yhteiskunnalle oikeina ratkaisuina. Yritykset tietävät tekevänsä väärin ja tekevät silti niin, koska ajattelevat liiketoiminnan edun riittävän pitkällä aikavälillä. Se ei riitä.

David Rice: Henkilöstöhallinto on joskus tottunut olemaan pahis. Politiikassa ja työntekijäkokemuksessa olemme kuitenkin tilanteessa, jossa kaikkia ei voi tehdä onnellisiksi. Jos yrität sitä, kärsit henkilöstöhallinnon ammattilaisena.

Puhutaan hieman terveiden rajojen luomisesta työssä. Näemme paljon myötätuntouupumusta – tai kuten itse joskus sanon, ihmisuupumusta – koska käsittelette jatkuvasti ihmisten tunteita ja tarpeita.

Enrique Rubio: Julkaisen usein lainauksen: et voi olla kaikkea kaikille koko ajan, sillä se tappaa sinut.

En tarkoita sitä vain kielikuvallisesti. Jos se ei tapa sinua tänään, se tappaa sinut jossain vaiheessa, koska se kuluttaa ja uuvuttaa sinut. Se tuhoaa mielenterveytesi, fyysisen terveytesi ja tunne-elämäsi, jos yrität palvella kaikkia kaiken aikaa kaikessa, mitä he haluavat.

Se ei tule koskaan onnistumaan. Vastaan kysymykseen yhdellä tavalla: ole erittäin selkeä siitä, millainen kulttuurisi on.

Jos yritys uskoo tänään monimuotoisuuteen, yhdenvertaisuuteen ja osallisuuteen ja palkkaa mustan miehen tai naisen monimuotoisuusjohtajaksi investoidakseen tähän, mutta irtisanoo hänet kuuden kuukauden kuluttua asettuakseen Trumpin hallinnon linjalle, mikä yritys alun perin oli?

Se ei ollut selkeä. Se sotki sellaisen ihmisen elämän, joka uskoi visioon ja tehtäväänne ja oli sitoutunut niihin. Teit virheen.

Sama koskee etätyötä. Jos kerrot työntekijälle, että yrityksellä on joustava työjärjestely ja toimistolla tarvitsee käydä pari kertaa viikossa, mutta muutat käytäntöä kuuden kuukauden kuluttua ja kutsut kaikki takaisin toimistolle, teet jonkun elämästä kurjaa. Joudut vastaamaan siitä, ettet ollut alussa selkeä.

Sinun ei tarvitse tyydyttää kaikkia kaikessa koko ajan. Jos olet alusta alkaen selkeä, ihmiset valitsevat itse, sopivatko he tilanteeseen. Sama tapahtuu parisuhdetta etsiessä: jos kerrot matkustavasi työsi vuoksi 95 prosenttia ajasta ja toinen haluaa vakaan suhteen samassa paikassa, hän vetäytyy tilanteesta itse.

Sama koskee työpaikkaa. Jos et ole selkeä tai muutat käytäntöjäsi radikaalisti yön yli, ihmiset saattavat pysyä työssäsi, mutta erittäin sitoutumattomina. Sinun täytyy silti palvella heitä, mikä aiheuttaa sinulle uupumusta.

Tämä on yksi pieni esimerkki sen välttämisestä. Lopullinen viesti on kuitenkin se, ettet voi tyydyttää kaikkia kaikessa koko ajan.

David Rice: En voisi olla enempää samaa mieltä.

Mitä sanoisit henkilöstöhallinnon johtajille, joilla on vaikeuksia suunnistaa tässä ajassa? He joutuvat käsittelemään lomautuksia, DEI-toimien leikkauksia, muuttuvia toimistolle paluun määräyksiä ja paljon muuta. Epävarmuutta on jatkuvasti.

Yksi tärkeimmistä asioista on mielestäni yhteisö. Se auttaa meitä selviytymään tästä. Ongelma on, että yhteisöjen rakentaminen on yhteiskunnassamme vaikeaa.

Miksi meidän kaikkien pitäisi oppia rakentamaan parempia yhteisöjä ja erityisesti miksi henkilöstöhallinnon pitäisi rakentaa yhteisöjä työpaikoilla ja keskenään?

Enrique Rubio: Luin hiljattain jotakin todella kiinnostavaa. Muistan sen varmasti väärin, mutta ajatus oli tämä: käsittelemme 2000-luvun ongelmia aivoilla, jotka kehittyivät elämään metsässä, nukkumaan öisin, metsästämään muutaman tunnin ja syömään.

Toiseksi käsittelemme ongelmia, jotka yhteiskunta pakottaa ihmiset ratkaisemaan yksin, vaikka evoluutiohistoriassamme ratkaisimme ne yhdessä. Ihmiset eivät metsästäneet yksin, selvinneet yksin tai kehittyneet yksin. Kehityimme sosiaalisina eläiminä yhteistyön, neuvottelun, yhteisöjen ja heimojen kautta.

Tuota evoluution myötä syntynyttä geeniä ei voi poistaa 200 vuodessa. Yhteiskunnan nykyisiä normeja ei voi hetkessä asettaa biologisen ja evolutiivisen historiamme päälle.

Aivomme eivät ole suunniteltu toimimaan yksin. Ne ovat kehittyneet toimimaan ryhmissä ja heimoissa. Eivät edes sosiaalisen median 10 000 seuraajan ryhmissä, vaan pienissä, noin 20 ihmisen ryhmissä, joissa voi selviytyä ja menestyä yhdessä.

Työpaikka on kuitenkin usein jotakin, mitä teet yksin. Voit työskennellä tiimin kanssa, mutta suoritat työsi enimmäkseen yksin. Menet työpaikalle, jossa suorituksesi on yksilöllinen. Nykyään ihmisiin tutustuminen on kamalaa.

Kirjoitin viime viikolla yksinäisyydestä ja siitä, kuinka suuri tragedia se on yhteiskunnalle, koska aivojamme ei ole suunniteltu siihen. Yhteisö on vastaus paitsi monimutkaisten ongelmiemme ratkaisemiseen myös mahdollisuuksien tutkimiseen. Se on se, mitä olemme.

Kun emme kuulu heimoon tai yhteisöön, yritämme kumota tuhansien vuosien evoluution. Se ei onnistu eikä pääty hyvin. Meidän on investoitava yhteisöjen luomiseen tai oltava aktiivinen osa olemassa olevaa yhteisöä.

En tarkoita vain yhdistystä tai SHRM:n jäsenyyttä. Kun puhun yhteisöstä, tarkoitan esimerkiksi naapurustoyhdistystä tai asukasyhteisöä. Olen pienessä kaupungissa miesten vertaistukiryhmän jäsen, ja se on hienoa. Puhumme haavoittuvasti asioista, joita käsittelemme elämässämme.

Viikoittainen kahden tunnin tapaaminen on ollut minulle merkittävä. Tätä tarkoitan yhteisöllä.

On tärkeämpää kuin koskaan osallistua yhteisötoimintaan – joko luoda yhteisö tai osallistua aktiivisesti olemassa olevaan yhteisöön. Maailman hulluuden käsitteleminen yksin on hirvittävää. Saatat tuntea painetta ja toivottomuutta. Liity yhteisöön ja puhu muiden kanssa, jotka saattavat tuntea samoin.

Jo ahdistuksen ja toivottomuuden sanoittaminen toiselle ihmiselle vaikuttaa puhdistavasti mielenterveyteesi ja tunne-elämääsi. Meidän on oltava osa yhteisöä jo biologisista syistä: meidät on rakennettu sitä varten.

David Rice: Enrique, kiitos vierailustasi.

Ennen kuin lopetamme, haluan antaa sinulle mahdollisuuden kertoa, missä ihmiset voivat ottaa sinuun yhteyttä ja saada lisätietoja tekemisistäsi.

Enrique Rubio: Kiitos mahdollisuudesta olla täällä ja puhua näistä aiheista. Kuten huomaat, en pelkää. Ennen Donald Trumpin toisen kauden vaaleja en puhunut politiikasta, vaan ajattelin vältellä keskustelua. Nyt en voi välttää sitä.

Jotkut eivät pidä tästä ja kysyvät, miksi puhun tästä. Olen päättänyt olla historian oikealla puolella ja puhua näistä asioista, koska seison niiden takana. Toivottavasti minut muistetaan kuukausien tai vuosien päästä ihmisenä, joka seisoi niiden takana.

Jos ihmiset haluavat ottaa minuun yhteyttä, minut löytää LinkedInistä nimellä Enrique Rubio. Verkostoidun ihmisten kanssa, keskustelen kaikkien kanssa ja nautin keskusteluista ja väittelyistä. Rakastan politiikasta väittelemistä, kunhan se tehdään oikein.

David Rice: Ohjelmassamme on tapana, että vieras saa esittää minulle kysymyksen. Saat kysyä mitä tahansa.

Enrique Rubio: Mikä antaa sinulle toivoa kaikesta, erityisesti Yhdysvalloista?

David Rice: Toimimme sykleissä. On olemassa kirja nimeltä Neljäs käänne. Se on kiinnostava. Sen mukaan Yhdysvaltojen historia ja suurelta osin maailmanhistoria kulkevat 80–100 vuoden sykleissä.

Ensin on kevät, jolloin kaikki on mahtavaa. Toisen maailmansodan jälkeinen aika oli kevät: keskiluokka kasvoi ja taiteessa, kirjallisuudessa ja ilmaisussa syntyi paljon uusia ajatuksia.

Sitten kevät muuttuu kesäksi. Kesä on rauhallinen ajanjakso, jolloin ihmisillä menee yleensä hyvin, innovaatioita syntyy ja asiat muuttuvat, mutta aika on yleisesti hyvä.

Sen jälkeen tulee syksy, jolloin asiat alkavat hieman happamoitua. Rakastan syksyä, joten tässä on ongelma. En pidä vertauksesta, mutta ymmärrän sen tarkoituksen: asiat kuolevat pois, ihmisten tunteet ja toiminta muuttuvat ja politiikan retoriikka muuttuu.

Lopulta tulee talvi, ankaran myllerryksen kausi, jonka aikana tapahtuu jonkinlainen uudelleenasettuminen. Näimme sen esimerkiksi toisessa maailmansodassa ja sisällissodassa. Historiassa tällaisia suuria nollaamisen hetkiä tulee noin 80–100 vuoden välein.

Toisen maailmansodan päättymisestä on kulunut noin 80 vuotta. Olemme ehkä nyt suuren myllerryksen ajassa, jossa jotakin suurta on tulossa. En tiedä mitä, mutta tuntuu, että olemme mullistavan hetken kynnyksellä.

Uskon kuitenkin, että näistä hetkistä noustaan erilaisina ja parempina, uudenlaisella näkökulmalla. Toivon, että kahdeksan tai kymmenen vuoden kuluttua katsomme taaksepäin ja sanomme, että kaikilla oli tästä jotakin opittavaa.

Enrique Rubio: Siksi ajattelen myös niitä ihmisiä, jotka seisovat tällaisina hetkinä. Heidät muistetaan ja kysytään, ketkä olivat hyvyyden puolustajia maailmassa. He olivat ihmisiä, jotka pysyivät uskollisina arvoilleen, koska heidän arvonsa olivat hyviä – vaikka olisimme olleet heidän kanssaan eri mieltä silloin, kun he puhuivat.

David Rice: Ehdottomasti. Enrique, kiitos vierailustasi. Arvostan sitä suuresti.

Enrique Rubio: Kiitos paljon kutsusta.

David Rice: Kuuntelijat, jos ette ole vielä tehneet niin, menkää osoitteeseen peoplemanagingpeople.com/subscribe ja tilatkaa uutiskirjeemme. Saatte kaikki podcastimme ja uusimmat sisältömme suoraan sähköpostiinne. Käykää siis tutustumassa.

Ensi kertaan: nouskaa seisomaan ja olkaa historian oikealla puolella.