Mukavuuden kognitiivinen hinta: tekoäly vaikuttaa aivoihimme

Stay on the leading edge of leading with human-centric AI. Create a free account.

Jokainen teknologinen kehitys vaikuttaa ihmisaivoihin eri tavalla. Mutta kun kehitys on tehokkaampia aivoja kuin kenelläkään ihmisellä, vaikutus voi olla merkittävä tärkeimmälle lihaksellemme.

ai's impact on brain and behavior featured image

McGill-yliopiston tutkijoiden huhtikuussa 2020 tekemässä tutkimuksessa havaittiin, että mitä enemmän henkilö käytti GPS:ää, sitä jyrkemmin hänen hippokampuksesta riippuvainen tilamuistinsa heikkeni. 

Mitä se tarkoittaa? 

Tilamuisti eli kykysi muistaa, missä asiat sijaitsevat, toimii hippokampuksessa, aivojen alueella, jolla on keskeinen rooli muistissa, oppimisessa ja tunteissa. Se siirtää lyhytkestoiset muistot aivoissamme pitkäkestoiseen säilytykseen. 

Ihmiset kehittyivät vuosisatojen aikana suunnistamaan ympäristössään. Se oli tärkeä taito paitsi ympäristössä liikkumisen myös hengissä selviytymisen kannalta aikana ennen autoja, junia ja lentokoneita. Mutta yhteiskuntiemme kehittyessä tällaisen taidon hiomiseen on ollut yhä vähemmän tarvetta, ja samalla myös tämän tärkeän aivojen rakenteen käyttämiseen on ollut vähemmän tarvetta. 

Tämä ilmiö ei rajoitu GPS:ään. Harvat muistavat puhelinnumeroita sen jälkeen, kun matkapuhelimet oppivat tallentamaan kokonaisen yhteystietokirjaston.

Monet käyttävät automaattista tekstinkorjausta korjaamaan kirjoitusvirheitä viesteissään ja sähköposteissaan, joten kielioppiasiantuntijana ei enää tarvitse olla. 

Mutta näitä työkaluja käytetään tehokkaasti vain silloin, kun ihminen käyttää niitä riittävästi saadakseen niistä tarvitsemansa hyödyn. GPS voi auttaa sinua etsimään sijainteja, mutta et voi löytää jonkun taloa ilman osoitetta tai vähintään tietoa siitä alueesta, jota tarkastelet. 

Samoin puhelinnumerokirjastosi on vain tietojen säilytyspaikka, kunnes päätät painaa painiketta ja soittaa jollekulle.

Jopa ChatGPT, joka on herättänyt viime vuoden aikana melkoista huomiota, edellyttää osallistumistasi. Jos haluat saada siitä jotain irti, sinun on annettava sille kehote.

Kaikesta generatiiviseen tekoälyyn liittyvästä kohusta huolimatta se on työelämän tulevaisuudentutkija Alexandra Levitin, teoksen ”Ihmiskunta työskentelee: teknologioiden ja ihmisten yhdistäminen tulevaisuuden työvoimaksi” kirjoittajan, mukaan suurelta osin kehittynein tähän mennessä näkemämme keskustelubotti. 

Podcast: Kuinka tekoälyn avulla voidaan antaa työntekijöille enemmän vaikutusvaltaa ja kehittää organisaatiota

”Kun perehdyt asiaan, generatiivinen tekoäly ei eroa merkittävästi siitä, mitä sitä ennen oli käytössä”, hän sanoo. ”Se on ylistetty keskustelubotti, etkä vieläkään voi oikeastaan luottaa saamaasi tietoon.”

Silti luotamme siihen. ChatGPT:n voimakkaasti vaikuttamaa sisältöä levitetään jo ympäri internetiä. Sitä käytetään sähköpostien kirjoittamiseen, hakukoneoptimointiin vaikuttamiseen ja tietojen analysointiin.

Kaikki tämä on suhteellisen harmitonta, ainakin pinnalta katsottuna. Kysymys kuuluu: vaikuttaako tämän teknologian pitkäaikainen käyttö käyttäjän aivoihin?  

”En usko, että se todella vaikuttaa ihmismieleen muuten kuin siinä, miten etsimme ja välitämme tietoa”, Levit sanoi. ”Olemme kehittyneet siinä asteittain paremmiksi koneiden avulla viimeisten 25–30 vuoden aikana, ja nyt ihmiset eivät oikeastaan enää tiedä, miten tietoa hankitaan järjestelmällisesti, koska Googleen voi vain kirjoittaa mitä tahansa, ja se on eräänlainen tekoäly.”

Vaikka generatiivinen tekoäly on enemmän tai vähemmän työkalu, se on erittäin kehittynyt työkalu, joka muuttaa toimintaympäristöä monissa ammateissa. Henkilö, joka ymmärtää, miten ja milloin sitä käytetään, voi muuttaa koko työnkulkunsa ja joissakin tapauksissa jopa osaamisensa.

Siksi kuulet ihmisten, myös Levitin, sanovan usein: ”Tekoäly ei vie kenenkään työtä, mutta henkilö, joka osaa käyttää tekoälyä, vie.”  

Tämä pitää paikkansa tekoälyn nykyisessä kehitysvaiheessa. Kaikista ChatGPT:n vahvuuksista huolimatta se on edelleen kone, joka useimmiten tarjoaa ihmiselle lähtökohdan jonkin merkityksellisen tai hyödyllisen luomiseen. 

Kysymys kuitenkin säilyy: mitä tapahtuu, kun haastamme aivojamme yhä vähemmän ottamalla automaation vastaan? Tekoälyn puolestapuhujien tavallinen vastaväite on, ettemme haasta niitä vähemmän vaan eri tavalla. 

Kun vapautamme aikaa, joka kuluu tällä hetkellä analyyttisiin tehtäviin tai niinkin vaativaan asiaan kuin johdonmukaisen ajatuksen kirjoittamiseen itse, voimme asettaa etusijalle muita asioita, joihin vain ihmiset pystyvät. Tai näin ainakin väitetään.

Se, mitä nämä asiat tarkalleen ottaen ovat ja missä ihmiset ovat parempia, käy kuitenkin yhä epäselvemmäksi tekoälyteknologian kehittyessä uskomatonta vauhtia.

Vaikka tekoäly tarjoaisi projektin lähtökohdan, sillä on vaikutusta, koska tekoäly alkaa tällöin ohjata ihmisten työtä. Ihmiset ovat jo valmiiksi helposti häiriintyviä, käyttävät useita näyttöjä ja omaksuvat vähemmän tietoa kuin koskaan aiemmin. 

On huolestuttavaa, kuinka päteviä tai keskittyneitä olemme arvioimaan, onko tekoälyn meille tarjoama sisältö hyvää.

Stefan Ivantu on Lontoossa työskentelevä konsultoiva psykiatri, joka keskittyy aikuisten ADHD:hen. Hän huomauttaa nopeasti, että yhdeltä osin aivot ovat kuin mikä tahansa lihas. Jos niitä ei käytetä, ne todennäköisesti surkastuvat, emmekä yksinkertaisesti tiedä, millaisia pitkän aikavälin seurauksia tästä voi aiheutua ihmisten ja tekoälyn välisestä vuorovaikutuksesta. 

Tiedämme, että aivot ja käyttäytymisemme muuttuvat uuden teknologian myötä, erityisesti kykymme keskittyä. Historiaa tarvitsee vain tarkastella. 

“Jos ajattelemme aivoja kuten mitä tahansa tietokonetta, niissä on kaksi osaa: laitteisto ja ohjelmisto”, Ivantu sanoi. “Laitteisto on siis pysynyt suurin piirtein samana viimeiset 200 000 vuotta. Mutta viime vuosisadalla ohjelmisto on kehittynyt eksponentiaalisesti. Meillä ei ollut pääsyä sähköön 150 vuotta sitten, mikä oli valtava muutos jokapäiväisessä elämässämme. 1950-luvulta lähtien, kun saimme ensimmäisen kerran käyttöömme television, mitä enemmän kehityimme, sitä lähemmäs näyttö tuli silmiämme. Tietokone, matkapuhelin, nyt virtuaalitodellisuus. Seuraavana on Neuralink. Mitä enemmän kehitymme, sitä lähemmäs näyttö tulee meitä. Joten nyt kysymys kuuluu: mikä on meille normaali häiriötekijöiden taso?”

Näyttöriippuvuus on jo lyhentänyt keskittymiskykyä. Kirjoitan tämän täysin tietoisena siitä, että et todennäköisesti lue tätä perusteellisesti vaan silmäilet tekstin. Siksi kappaleet ovat lyhyitä ja sivunvaihdot ajoitettu tarkoituksella sopiviin kohtiin. 

Tosiasia on, että teknologia on jo vaikuttanut aivoihimme tavoilla, jotka voimme nähdä joka päivä. Nämä kehityskulut tuskin paranevat tekoälyn lisääntyvän käytön ja sen tarjoaman välittömän tyydytyksen myötä – koskipa kyse sitten raportin kirjoittamisesta tai rekrytointistrategian perustan luomisesta. 

Tekoälyä hyödyntävät rekrytointijärjestelmät voivat jopa muuttaa tapaamme osallistua rekrytointiin ja vaikuttaa siihen, miten aivomme käsittelevät hakijatietoja.

“Kaikki nämä teknologiat mahdollistavat sen, että voimme olla laiskempia emmekä käytä niitä aivojemme osia, joita on tarkoitettu käytettäväksi”, Levit sanoi. “Ne surkastuvat jo. Uskon, että evoluution kannalta kestää pitkään ennen kuin olemme kehittyneet niin, ettemme suorita jotakin tiettyä toimintoa, mutta teknologian yhteydessä näemme kaikkialla, että ihmiset ovat hajamielisempiä eivätkä pysty keskittymään. He ovat jo vähemmän tuottavia sovellusväsymyksen vuoksi. He vaihtavat ajattelematta asiasta toiseen, mutta eivät koskaan todella keskity mihinkään yksittäiseen asiaan. Vaikka haluaisimme keskittyä, emme useinkaan pysty siihen.”

Infografiikka, joka kuvaa tekoälytyökalujen vaikutusta ihmisten perustavanlaatuisiin kykyihin. Kuva havainnollistaa, miten tekoäly on vaikuttanut kognitiivisiin toimintoihin, päätöksentekoon, koulutukseen, luovuuteen ja ihmisten välisiin yhteyksiin.
Infografiikka selittää, miten tekoälytyökalut ovat vaikuttaneet ihmisten perustavanlaatuisiin kykyihin.

Seuraava vaihe

Bletchley Park oli ihanteellinen paikka ensimmäiselle tekoälyä käsittelevälle huippukokoukselle, johon osallistui tekoälyn mahdollisesta teollisesta ja yhteiskunnallisesta muutoksesta huolestuneita valtioiden johtajia. Siellä rakennettiin maailman ensimmäinen ohjelmoitava digitaalinen elektroninen tietokone, kun liittoutuneet yrittivät ymmärtää Saksan viestinnässä käyttämiä koodeja toisen maailmansodan aikana. 

Olemme kulkeneet pitkän matkan tuosta tietojenkäsittelytieteen mullistavasta hetkestä – tieteenalan, joka saattaa nyt tekoälyn potentiaalin ansiosta pitää ihmiskunnan kohtaloa käsissään. 

Kun sukellat tekoälyä koskevan tutkimuksen kaninkoloon, et joudu odottamaan kauan ennen kuin vastaan tulee kysymys seuraavasta vaiheesta: vuorovaikutteisesta tekoälystä.

DeepMindin kaltaiset yritykset lähestyvät jatkuvasti vuorovaikutteista tekoälyä käytännön todellisuutena – maailmana, jossa botit suorittavat ihmisten niille asettamia tehtäviä yksinkertaisesti pyytämällä muita ohjelmistoja tai ihmisiä hoitamaan asiat.

Kuulostaa riittävän hyvältä, mutta se, kuinka kauan kukin tekoälyn vaihe kestää sen kehittyessä nykyiseen tahtiin, on epävarmaa. 

Jos jatkat vielä syvemmälle kaninkoloon, päädyt yleiseen tekoälyyn eli AGI:hin, järjestelmään, joka kykenee suorittamaan älyllisiä tehtäviä, joita ihmiset ja eläimet tekevät. 

Se ei ole enää tieteiskirjallisuutta, vaan OpenAI:n, DeepMindin, Microsoftin, Google Brainin, IBM:n ja muiden yritysten tavoite. Näillä yrityksillä on käytössään valtavat taloudelliset resurssit, ja ne vievät meitä kohti AGI:n toteutumista hälyttävää vauhtia. 

“Tekoälyssä vaara on tavallaan eksistentiaalinen”, Levit sanoi. “Kun saavutamme yleisen tekoälyn, mikä tarkoittaa, että koneet ovat olennaisesti tietoisia ja pystyvät ajattelemaan meitä paremmin, tarvitsemmeko enää tehdä mitään? Mikä olisi tarkoituksemme? En usko, että kehitymme sellaisiksi, ettemme tee mitään, mutta saatamme vain harjoitella asioiden tekemistä. Tekoälyn kohdalla olisin eniten huolissani siitä, että se tekee meistä tarpeettomia, koska se tulee vain olemaan useimmissa asioissa parempi.”

Yhä useammat vallankäyttäjät heräävät tähän oivallukseen. Tästä syystä presidentti Biden allekirjoitti asetuksen tekoälyn turvallisuutta ja tietoturvaa koskevien standardien luomiseksi. 

Ensimmäiseen tekoälyn turvallisuushuippukokoukseen osallistuneet 29 maata sopivat asialistasta, jossa keskitytään yhteisesti merkittäviin turvallisuusriskeihin, riskiperusteisten toimintaperiaatteiden luomiseen ja maailmanlaajuiseen lähestymistapaan tekoälyn yhteiskunnallisten vaikutusten ymmärtämiseksi.  

It starts with one signal.
Each week, AI Signal takes one meaningful shift in AI and helps people leaders understand what changed, why it matters, and what to consider next.
Get Free Access

Have an account? Log In

Kehittyvä mieli

Michiganin yliopiston informaatiokoulun tietojenkäsittelytieteilijä ja yhteisöinformaation professori Kentaro Toyama varoittaa, että tekoäly voi vaikuttaa merkittävästi ihmisaivoihin kahdella pääalueella. Ensimmäinen niistä on koulutus. 

Kuten monissa tekoälyyn ja elämään liittyvissä asioissa, siinä voi objektiivisesti tarkasteltuna nähdä sekä hyviä että huonoja puolia.

Podcast: Miten tekoäly voi auttaa sinua olemaan loistava esihenkilö

Teoriassa tekoäly voisi tarjota opiskelijoille räätälöityä, henkilökohtaisesti mukautettua opetusta, joka on kiinnostavampaa ja auttaa oppijoita omaksumaan tiedon perusteellisemmin. Sama pätee työvoimakoulutukseen. 

Samalla Toyama näkee mahdollisuuden todellisuuteen, jossa tekoäly tekee kouluttamisesta huomattavan vaikeaa – ja jossa näin on itse asiassa jo käynyt.

”Jos kaikilla on siihen pääsy, opettajien on yhä vaikeampi tehdä työnsä”, hän sanoi. ”Tällä hetkellä kaikenlaiset opettajat ovat tilanteessa, jossa emme voi enää varmuudella sanoa, onko opiskelijan palauttama työ opiskelijan itsensä tekemä. Kollegani ovat joutuneet uudistamaan koko arviointitapansa, koska juuri tämä on taustalla oleva ongelma.”

Entinen Microsoftin tutkija korostaa, ettei teknologian sisällyttämisessä oppimiseen ole pohjimmiltaan mitään väärää, mutta hän huomauttaa nopeasti, että jos se hämärtää arviointiprosessia, opetuksen menetelmät ja käytännöt eivät ole kovin tehokkaita.  

”Et voi opettaa, ellet tiedä, mitä opiskelija tietää ja mitä hän ei tiedä”, Toyama sanoi. ”Ennustan, että vakavasti suhtautuvat palaavat sinisiin vihkoihin ja valvottuihin kokeisiin, joissa ihmiset kirjoittavat vastaukset käsin.”

Ihmissuhteiden arvo

Jos kuuntelet tekoälyasiantuntijoita ja sen kehityksen parissa työskenteleviä ihmisiä tai keskustelet heidän kanssaan tarpeeksi pitkään, saat käsityksen siitä, että tulevaisuudessa inhimillisistä yhteyksistä tulee uskomattoman arvokkaita.

Suhteemme muihin ihmisiin ovat tärkeä osa mielenterveyttämme ja ratkaiseva osa sitä, mikä tekee inhimillisestä kokemuksesta sellaisen kuin se on – olipa kyse työstä, koulusta, kirkosta tai ruokakaupasta.

”Katsokaa pandemiaa”, Levit sanoi. ”Se oli kuin yhteinen trauma, kun kaikki olivat niin pitkään eristyksissä. Se todella sekoittaa ihmisten pään. Mielestäni vaarana on, että jatkamme tätä, ja kun lapset ovat riippuvaisia näytöistä, tämä nouseva sukupolvi on jatkuvasti näytön ääressä, useimmiten oikean sosiaalisen kanssakäymisen sijaan. On yhä vaikeampaa edistää sellaista ihmisten välistä vuorovaikutusta, joka ennen tapahtui luonnostaan kaikissa ympäristöissä. Siitä tulee arvokkaampaa, koska se on vaikeampaa ja harvinaisempaa.” 

Pohjimmiltaan tämä käsitys perustuu osittain siihen, ettei ihmisten väliselle vuorovaikutukselle ole korvaajaa. Onnistuneesta tai miellyttävästä sosiaalisesta tilanteesta syntyvä dopamiiniryöppy on yksi niistä asioista, jotka useimmat meistä tuntevat ja joita arvostavat. Mutta onko se todella korvaamaton?

Tutkimukset ovat osoittaneet, että verkkovuorovaikutus, jossa kaksi ihmistä ei koskaan oikeasti puhu, voi saada aivoissa aikaan dopamiiniryöpyn. Jo se, että joku tykkää LinkedIn-julkaisustasi, vaikuttaa näin. Tämän vaikutuksen edellytyksenä tietysti on, että oletat toisessa päässä olevan henkilön olevan oikea, lihaa ja verta oleva ihminen, tiesitpä sitä tai et.  

Aivojemme tutkiminen niiden ollessa vuorovaikutuksessa tekoälyn kanssa on vasta yhtä alussa kuin itse teknologia, ellei vieläkin varhaisemmassa vaiheessa. Mutta ei tarvitse olla tiedemies ymmärtääkseen, että käsitys tekoälyn mahdollisuudesta tyydyttää yhteyden tarpeemme on olemassa. 

Ajatellaan vaikkapa elokuvia Hän tai tiettyjä Black Mirror -sarjan jaksoja tai kirjallisia teoksia, kuten Kazuo Ishiguron teosta Klara ja aurinko.

”Se on suuri tuntematon asia”, Toyama sanoo. ”Löydämmekö riittävän yhteyden tietäen, että jokin on kone? Tunnemmeko itsemme täyttyneiksi ja tyytyväisiksi suhteessa koneeseen siinä määrin, että lakkaamme etsimästä todellista yhteyttä muihin ihmisiin? Sitä ei ole helppo sanoa.” 

Toyama käyttää esimerkkinä MIT:n tutkijaa Joseph Weizenbaumia, josta tuli myöhempinä vuosinaan yksi tekoälyn suurimmista kriitikoista.

Vuonna 1964 Weizenbaum loi ELIZAn, varhaisen luonnollisen kielen käsittelyohjelman, joka suunniteltiin käyttämään hahmontunnistusta ja korvausmenetelmää luomaan illuusion siitä, että ohjelma ymmärsi ihmisiä. 

Se suoritti DOCTOR-nimistä komentosarjaa, joka loi terapeutin ja potilaan välistä keskustelua muistuttavan vuoropuhelun. Pohjimmiltaan ELIZA pystyi toistamaan sanomasi asiat ja esittämään niistä lisää kysymyksiä. Kaikilta käytännön näkökannoilta tarkasteltuna se oli varhainen keskustelubotti. 

Weizenbaumin yllätykseksi käyttäjät vakuuttuivat ELIZAn älykkyydestä ja ymmärryksestä. Jotkut alkoivat liittää ohjelmaan ihmisen kaltaisia tunteita, ja ihmiset alkoivat käyttää teknologiaa vakavissaan etsien terapeuttista vuorovaikutusta. 

”Se tapahtui 60-luvulla”, Toyama sanoi. ”Nykyään on jo yrityksiä, jotka ehdottavat voivansa esimerkiksi hoitaa osan äitisi kanssa käytävästä tekstiviestikeskustelusta. Tätä alkaa jo tapahtua. Joten jälleen kerran ei ole selvää, miten ihmiset tulevat reagoimaan teknologiaan. Voin kuvitella tapoja, joilla tästä voisi seurata hyviä asioita, mutta suuri osa siitä on hieman pelottavaa, ainakin inhimillisten suhteiden arvostamisen näkökulmasta.”

Ehkä siis nykyään puhut vielä itse äitisi kanssa ja ajattelet, että tuo esimerkki on kaukaa haettu. Mutta lyön vetoa, että käytät jo tekoälyä viestintään muiden ihmisten kanssa. Olet ehkä jopa käynyt tekoälyn kanssa keskustelun, jossa käytettiin kehotettuja vastauksia. 

Hyvä esimerkki tästä ovat sähköpostien tai tekstiviestien automaattiset vastausvaihtoehdot. Saat sähköpostin, joka edellyttää yksinkertaista vastausta, ja tekstikentän alapuolella näkyy vaihtoehtoja, kuten ”Kuulostaa hyvältä” tai ”Mahtavaa! Kiitos.” Joissakin tapauksissa kyseessä voi olla esimerkiksi jatkokysymys, kuten ”Mihin aikaan?” 

Vaihtoehdot ovat yksinkertaisia, mutta jotta ne sopisivat keskustelun asiayhteyteen, niitä sinulle ehdottavan järjestelmän on ymmärrettävä, millainen vastaus olisi kyseisessä tilanteessa järkevä. 

Kun otetaan huomioon, miten nopeasti asiat kehittyvät, Toyama näkee lähestyvän myös toisenlaisen tilanteen, joka ei välttämättä olisi liiketoiminnan kannalta kovin hyvä. 

”Muutaman vuoden, ellei jo kuukausien, kuluessa alamme nähdä, että koko sähköposti laaditaan puolestamme. Kun niin alkaa tapahtua, monet meistä eivät edes lue kyseistä sähköpostia tai vastausta. Sitten jotain tapahtuu: tulee tilanteita, joissa kumpikaan osapuoli ei oikeastaan kiinnitä huomiota toistensa automatisoituihin koneellisiin vastauksiin. Meillä tulee olemaan suhteita, jotka perustuvat viestintään, johon emme oikeastaan kiinnittäneet huomiota, ja tapahtuu virheitä. Jos virheet ovat riittävän vakavia, alamme kiinnittää enemmän huomiota, mutta monet suhteet syntyvät torkkutilassa.”

Tällainen passiivinen viestintä aiheuttaa riskejä aivoille, sillä syvällisyyden mukana tulee uteliaisuutta ja kiinnostusta.

Empatia, tärkeä aivotoiminnan aktivoija, saa voimansa halusta ymmärtää kanssaihmisiä. Jos tätä halua ei ole tai teknologia syrjäyttää sen, ihmiset ovat vaarassa menettää jotain viestinnän selkeyttä suurempaa.

”Yksi alue, jolla näen ongelmia, liittyy uteliaisuuteen”, Ivantu sanoi. ”Ihmiset tulevat yhä vähemmän uteliaiksi toisiaan kohtaan ja etsivät mieluummin oikeaa tai väärää vastausta. Älä ylläty, jos tarjolle tulee työkaluja, jotka väittävät pystyvänsä lukemaan jonkun tunteita. Löytämistä ja uteliaisuutta tulee olemaan yhä vähemmän, ja juuri uteliaisuus vie ihmiskuntaa eteenpäin.”

More Articles

Aivojen ilmaisu


Yllä oleva twiitti nostaa esiin tärkeän tekoälyä koskevan näkökohdan. Menneinä vuosina teknologian kannattajat sanoivat usein esimerkiksi: ”Tekoäly tulee tekemään kaikki työt, joita ihmiset eivät halua tehdä.” 

Olettaen, että tekoäly työskentelisi lihanjalostuslaitoksissa ja sukeltaisi hiilikaivoksiin, monet ihmiset alkoivat odottaa tekoälyn tulevaisuutta. Sen sijaan se saapui mukanaan kyky laatia novelleja ja mainosten käsikirjoituksia.

Olennainen osa ihmisyyttä on kykymme ilmaista itseämme. Siksi dystooppisessa fiktiossa toistuva teema on ihmisten kyvyn kommunikoida tai ymmärtää toisiaan rapautuminen, olipa kyse sitten Idiocracyn kaltaisessa elokuvassa esiin tuodusta typeryydestä tai Eli Horowitzin teoksen Hiljainen historia kaltaisesta vastoinkäymisestä. 

Inhimillinen ilmaisu ja luovuus kulkevat käsi kädessä. Luovat tehtävät johdattavat meidät usein uusien ideoiden, niiden viestintätapojen ja ongelmanratkaisumenetelmien löytämiseen. Ne pakottavat meidät ajattelemaan seurauksia ja erilaisia näkökulmia sekä arvioimaan itseämme. 

Ivantun mukaan näihin tehtäviin liittyvä uteliaisuus ja tutkiminen ovat ihmisinä kasvamisemme ytimessä. Vaikka hän kannattaa tekoälyn kehittämistä myönteisiin käyttötarkoituksiin, hän varoittaa, että jos tekoäly poistaa nämä tehtävät yhä enemmän kognitiiviselta työpöydältämme, sillä voi ajan mittaan hyvinkin olla konkreettinen hinta aivoillemme.

”Jos tällainen taito annetaan koneen tehtäväksi, menetämme ihmisinä identiteettimme”, hän sanoi. ”Tekoälyn pitäisi olla työkalu, joka auttaa ihmistä ja ihmisen toimintaa saavuttamaan parempia tuloksia. Hyvin yksinkertaisia tehtäviä voidaan delegoida, mutta en usko, että sitä pitäisi käyttää työkaluna, joka korvaa kaiken muun. Sama pätee kryptovaluuttahuumaan, kun ihmiset olivat pandemian aikana huolissaan ja sanoivat sen korvaavan kaiken maailman rahan. Onko sillä paikkansa? Kyllä, mutta se on rajallinen.”

Kuten saattaa odottaa, on olemassa maailma, jossa tekoäly auttaa ihmisiä tietyissä luovissa tehtävissä ilman merkittäviä kustannuksia ihmisen ilmaisulle, mutta lopulta kaikki riippuu ihmisen sitoutumisesta luomisen jatkamiseen ilman tekoälyn apua.

”Toiveikas esimerkki on shakki”, Toyama sanoi. ”Vuonna 1997 Garri Kasparov hävisi tietokoneelle (IBM:n Deep Bluelle), eikä maailma ole sen jälkeen palannut ennalleen. Nykyään taskussa oleva tietokoneen shakki voi voittaa maailman parhaat shakinpelaajat. Voisi siis kysyä, mitä järkeä shakin pelaamisessa on. Tosiasiassa ihmisten kiinnostus shakkiin on kuitenkin yhä elävää ja voimakasta, ja siihen liittyy edelleen draamaa. Siitä kiinnostuneet haluavat yhä pelata. Toivottavasti meissä ihmisinä on edelleen tuollainen kipinä, eivätkä luovuuteen liittyvät arvostamamme asiat katoa.”

Arvokkaiden inhimillisten taitojen menetys

Tehdään yksi asia selväksi. Tekoälylle on useita myönteisiä käyttötarkoituksia, erityisesti terveydenhuollossa. 

Tässä ei yritetä lietsoa tekoälyyn liittyvää pelkoa. Se, miten sitä käytetään ja mihin, on täysin ihmisten päätettävissä. Ainakin toistaiseksi. 

Olemme kuitenkin kriittisessä vaiheessa, joka muovaa tulevaisuuttamme tulevien vuosikymmenten aikana ja sen jälkeenkin, ja pitkällä aikavälillä se vaikuttaa jollain tavalla aivoihimme. 

Ongelma, joka on saanut Levitistä aina Geoffrey Hintoniin, jota kutsutaan usein ”tekoälyn kummisedäksi”, sekä lukuisiin muihin tekoälytutkijoihin ja -kehittäjiin soittamaan hälytyskelloja, on se, että suuri osa tapahtuneesta ei ole tapahtunut julkisuudessa tai minkään valvonnan alaisena. 

”Puhun aina ihmisen suorittaman valvonnan puolesta”, Levit sanoi. ”Olemme pisteessä, jossa tekoäly pystyy tekemään päätöksiä, mutta miten? On ymmärrettävä, millaista dataa sillä on käytettävissään johtopäätösten tekemiseen. On pystyttävä havaitsemaan vinoumat, koska tekoäly on vain niin puolueetonta kuin sen luoneet ihmiset. On todella oltava valppaana sen suhteen, miten hyväksyy päätöksen vain siksi, että tekoäly sanoo niin. Sokea hyväksyntä on täysin väärä toimintatapa, ja juuri niin nyt tapahtuu. Monet työpaikat antavat tekoälyn tehdä päätöksiä ihmisten puolesta.”

Levitin varoitukset siitä, että tekoälyn päätökset hyväksytään sellaisinaan olettaen niiden olevan objektiivisempia, ovat linjassa Hintonin kaltaisten asiantuntijoiden varoitusten kanssa.

Äskettäin suuri joukko huolestuneita tekoälyinsinöörejä ja -asiantuntijoita hyväksyi yhteisymmärryspaperin, jossa hahmoteltiin joitakin suurimmista riskeistä. 

Huolenaiheisiin kuuluvat:

”Ei-toivottujen tavoitteiden edistämiseksi tulevat itsenäiset tekoälyjärjestelmät voivat käyttää ei-toivottuja strategioita – ihmisiltä opittuja tai itsenäisesti kehitettyjä – keinona päämäärän saavuttamiseksi. Tekoälyjärjestelmät voivat saavuttaa ihmisten luottamuksen, hankkia taloudellisia resursseja, vaikuttaa keskeisiin päätöksentekijöihin ja muodostaa liittoumia ihmistoimijoiden ja muiden tekoälyjärjestelmien kanssa. 

Välttääkseen ihmisten puuttumisen toimintaansa ne voivat kopioida algoritmejaan maailmanlaajuisten palvelinverkkojen läpi tietokonematojen tavoin. Tekoälyavustajat kirjoittavat jo yhdessä merkittävän osan maailman tietokonekoodista, ja tulevat tekoälyjärjestelmät voivat lisätä järjestelmiin tietoturva-aukkoja ja hyödyntää niitä hallitakseen viestintämme, mediamme, pankkitoimintamme, toimitusketjumme, armeijamme ja hallituksemme taustalla olevia tietojärjestelmiä.”

Jätetään kaikki kauhistuttavat mahdollisuudet sikseen ja keskitytään vain yhteen osaan paperin kyseisestä kohdasta: ”Tekoälyjärjestelmät voivat saavuttaa ihmisten luottamuksen ja vaikuttaa keskeisiin päätöksentekijöihin.”

Liikemaailmassa kyse ei ole siitä, että näin ”voisi” tapahtua. Niin on jo tapahtunut. Ja se ilmenee kummallisilla tavoilla. 

Maailman ensimmäinen robottitoimitusjohtaja esittäytyi hiljattain. Tällä hetkellä kyse on todennäköisesti puolalaisesta rommiyrityksestä, joka hakee julkisuustempausta, mutta kaikki alkaa jostakin. Vaikka kyse olisi vitsistä, joku ei varmasti yksinkertaisesti ymmärrä sitä. 

Romminvalmistaja Dictadorin julkaisemalla videolla Mika-niminen robotti katsoo kameraan ja sanoo: ”Kehittyneen tekoälyn ja koneoppimisalgoritmien avulla voin tehdä dataan perustuvia päätöksiä nopeasti ja tarkasti.”

Hänen pukeutumistyylinsä ja etnisesti vaikeasti määriteltävät piirteensä ovat valmistaja Hanson Roboticsin tarkoituksellisia keinoja saada Mika vaikuttamaan mahdollisimman monien silmissä inhimilliseltä, mikä on keskeinen tekijä ihmisten luottamuksen saavuttamisessa. 

Hanson Roboticsin toimitusjohtaja David Hanson on julkisesti korostanut uskovansa, että ”tekoälyn inhimillistäminen on ratkaiseva askel sen varmistamisessa, että toimintaympäristö on turvallinen ja tehokas, kun ihmiset ja robotit jatkavat yhteistyötä tulevaisuudessa.”

Kun tekoäly ottaa vastuulleen yhä enemmän päätöksentekovaltaa, se epäilemättä helpottaa ihmisten taakkaa, mutta juuri tuo taakka on saanut meidät oppimaan, sopeutumaan ja kehittämään kykyjämme nopeammin kuin mikään muu planeettamme olento tähän asti. 

“Sanotaan, että sinun on tehtävä työssä vaikea päätös etkä tiedä, miten asiat tulevat etenemään. Epävarmuus saa aikaan kasvua, innovaatioita ja uusia oivalluksia”, Ivantu sanoi. “Jos vain hyväksyt, että jokin asia on joko hyvä tai huono, ohitat mahdollisuuden, joka on ulottuvillasi. Ja mielestäni tämä on suurin riski tekoälyn hyödyntämisessä, koska päätös tehtiin puolestasi. Sinulla ei ole mahdollisuutta tutkia ja tehdä virheitä, joita tarvitaan uuden elämän, uusien käsitteiden ja niin edelleen löytämiseen.”

David Rice
David Rice is a long time journalist and editor who specializes in covering human resources and leadership topics. His career has seen him focus on a variety of industries for both print and digital publications in the United States and UK.
Follow the author:

You may also like