Yhteisö on uusi muotisana – mutta teemme sen väärin

David Rice: Teillä on Slack-kanava, jossa kaikki jakavat, mitä tekevät tekoälyn kanssa. Kukaan ei lue sitä, mutta kutsutte sitä yhteisöksi. Järjestitte tapahtuman. 200 ihmistä ilmoittautui ja 200 ihmistä saapui paikalle. He julkaisivat siitä Instagramissa. Seurasitte sosiaalisen median mittareita ja kutsutte sitä nyt menestykseksi. Mutta tulevatko he takaisin?

Tämänpäiväinen ohjelma on keskustelu, jonka kävin Transform-tapahtumassa Las Vegasissa Culture Ampin Culture First -yhteisöpäällikön Jessie Jacobin kanssa siitä, miksi sosiaalisen median seuraajamme eivät ole yhteisö ja miksi tekoälyn aikakaudella, kun kaikki haluavat yhtäkkiä luoda kasvokkain tapahtuvia kokemuksia, useimmat toteuttavat sen surkeasti.

Jessie johtaa maailmanlaajuista 100 000 hengen yhteisöä. Culture Ampin periaate on yksinkertainen: yhteys sisällä, liiketoiminta ulkona. Kun luot aitoa arvoa, ihmiset palaavat. Se, mitä näemme maailmassa juuri nyt, on esimerkki suhteiden surkastumisesta. Culture Ampin ulkopuolinen neuvonantaja Esther Perel käyttää tätä termiä.

Kun lihaksemme surkastuvat, emme käytä niitä. Sama pätee suhteisiin liittyviin taitoihimme. Teknologia tekee eristäytymisestä helpompaa. Olemme tekemisissä toistemme kanssa yhä vähemmän, joten kaikki siirtyvät puhumaan yhteisöstä sitä ja yhteisöstä tätä. Usein he kuitenkin suunnittelevat lyhyen aikavälin kasvua varten ja optimoivat kahvilan DJ-juhlia, joihin ilmoittautuu 200 ihmistä, mitaten seuraajia ja julkaisuja sen sijaan, että kysyisivät, tutustuvatko ihmiset aidosti toisiinsa.

Ja se välinpitämättömyys, jota näemme – no, joskus kyse ei ole siitä, etteivät ihmiset välittäisi. Joskus se näyttää tältä: "En tunne oloani mukavaksi" tai "En tunne olevani turvassa omana itsenäni." Tänään ohjelmassa käsittelemme sitä, miksi suhteiden surkastuminen tapahtuu samalla kun kaikki puhuvat psykologisesta turvallisuudesta; kuinka mitata sitä, millä oikeasti on merkitystä – tulevatko he takaisin?; sitä muutosta, joka jokaisen on tehtävä ja jossa jokainen toimii itse tervetulotoimikuntana; kuinka suunnitella kokoontumisia, jotka luovat aitoa yhteyttä eivätkä vain sisältöä; sekä sitä, miksi tästä tulee kilpailuetusi, kun ihmiset eivät pysty erottamaan todellista tekoälyn tuottamasta.

Minä olen David Rice. Tämä on People Managing People. Ja jos olet sekoittanut turhamaisuusmittarit yhteisön rakentamiseen, tämä keskustelu näyttää, mitä sinulta jää näkemättä. Siirrytään minun ja Jessien keskusteluun.

Olen täällä Jessie Jacobsin kanssa. Hän on Culture Ampin Culture First -yhteisöpäällikkö ja käsitykseni mukaan myös koomikko.

Jessie Jacob: En tiedä siitä. No, minä kyllä… Pyrkivä…

David Rice: Olisi pitänyt kysyä. Joten—

Jessie Jacob: Haluaisin olla…

David Rice: Olisi pitänyt kysyä. Teit kuuden minuutin esityksen. Miten se meni? Oliko se— Se oli hienoa. Saitko paljon nauruja?

Jessie Jacob: Sain paljon nauruja. Minulla oli vitsejä työttömistä, mutta yksikään niistä ei toiminut.

David Rice: Loistavaa isävitsimateriaalia. Täytyy käyttää niitä.

Jessie Jacob: Niinpä. Toimivaa.

David Rice: No niin. Miten Transform-tapahtumasi on sujunut ja mitä olet oppinut?

Jessie Jacob: Rakastan Transformia. Tämä on kolmas vuoteni. Se tuntuu kesäleiriltä. Olen kuin: "Voi, en ole nähnyt sinua kokonaiseen vuoteen." Mutta nautin tästä, ja olen käynyt useissa sessioissa.

Rakastan tätä, mutta olen täällä ihmisten vuoksi.

David Rice: Niinpä. Yhteisöpäällikkö täällä ihmisten vuoksi – kukapa olisi arvannut.

Jessie Jacob: Tiedän. Niinpä.

David Rice: Kerro kuitenkin hieman tuosta roolista. Olen utelias, koska vuonna 2025 ajattelin, että meidän todella täytyy rakentaa yhteisöjä.

Niin me kaikki selviämme tästä kaikesta. Jos katsoo kaikkia haasteita, kaikki muuttuu niin nopeasti. Tätä ei voi tehdä ilman yhteisöä. Kerro siis hieman siitä, mitä tavoitteet ovat olleet ja miten kaikki on edennyt viime vuosina.

Jessie Jacob: Yhteisö on melkoinen muotisana.

Se on juuri nyt niin kuumaa. Niin on. Työskentelen Culture Ampissa. Kun perustajat aloittivat yrityksen, he sanoivat: "Haluamme vahvistaa 100 miljoonan työssäkäyvän ihmisen kokemusta ja vaikutusta, mutta emme koskaan onnistu siinä pelkän ohjelmiston ja teknologian avulla." Sitten he miettivät: "Miten saamme ihmiset yhteen jakamaan ideoita ja parhaita käytäntöjä, jotta voimme toteuttaa tämän tehtävän?"

Ensi kuussa juhlimme nyt kymmenvuotispäiväämme, mikä on aivan uskomatonta. Meillä on nyt suurin Culture-yhteisö ihmisten parissa. Siihen kuuluu noin 100 000 ihmistä ympäri maailmaa. Osa rooliani on auttaa jäseniämme – ei vain asiakkaitamme, vaan kaikkia, jotka ovat sitoutuneet tehtäväämme paremman työelämän luomiseksi – kokoontumaan kasvokkain ja digitaalisesti jakamaan näitä ideoita, parhaita käytäntöjä ja kaikkea muuta.

Olemme tehneet tätä jo jonkin aikaa ja olemme siinä melko hyviä. Nyt on hauskaa, että kaikki muut sanovat: "Hetkinen, meidänkin pitäisi tehdä näin."

David Rice: Miten 100 000 ihmisen kokonaisuutta voi edes alkaa hahmottaa?

Jessie Jacob: Me… Ei sitä voi. Se on… Ei sitä voi.

David Rice: Annat heidän itse hahmottaa sen, eikö niin?

Jessie Jacob: Kyllä.

David Rice: Pois tieltä.

Jessie Jacob: Keskustelkaa keskenänne. Ei.

Rakastan Richmond Recordsin voittajaa. Kun se skaalautuu – siis kun se kasvaa – yhteisö jakautuu orgaanisesti ryhmiksi. Niinpä. Niinpä. Ja se on todellisuus, joka on syntynyt.

David Rice: Olen utelias, koska elämme selvästi aikakautta, jossa teknologia tekee eristäytymisestä helpompaa.

Se on… Me olemme tekemisissä toistemme kanssa yhä vähemmän.

Jessie Jacob: Kyllä.

David Rice: Haluavatko monet tiimit, esimerkiksi asiakastiimisi, tehdä jotain samanlaista kuin te, mutta sisäisesti?

Jessie Jacob: Ehdottomasti. Puhuimme tästä aiemmin. Esther Perel on New York Timesin bestseller-kirjailija ja parisuhdeterapeutti.

Hän on itse asiassa Culture Ampin neuvonantaja – ulkopuolinen neuvonantaja. Hän puhuu paljon suhteisiin liittyvästä älykkyydestä ja käyttää termiä suhteiden surkastuminen. Kun lihaksemme surkastuvat, jos emme käytä niitä, sama tapahtuu suhteisiin liittyville taidoillemme. Miten siis autamme tiimejämme rakentamaan näitä suhteisiin liittyviä taitoja sillä, miten kokoonnumme?

On niin tyypillistä käyttää muotisanaa ja sanoa: "Haluamme, että tiimimme tuntevat olonsa psykologisesti turvalliseksi. Haluamme, että kaikki voivat jakaa ideansa ja tuoda huolensa esiin." On yksi asia sanoa niin. On toinen asia oikeasti tehdä se.

David Rice: Niin.

Jessie Jacob: Opimme reaaliajassa, kuinka kokoontua hyvin ja paremmin, koska emme voi vain sanoa: "Pidetään kokous."

On kysyttävä, mikä kokouksen tarkoitus on ja kenelle se on tarkoitettu – ja kenelle ei. Mitä todella yritämme saavuttaa? Mihin kysymyksiin meidän on vastattava? Millaiseksi haluamme ihmisten tuntevan olonsa? On palattava perusasioihin: miksi kokoonnumme, miksi järjestämme tämän tapaamisen?

David Rice: Tuntuuko sinusta koskaan siltä, että suhteiden surkastumisen lisäksi on olemassa myös suhteisiin liittyvää välinpitämättömyyttä? Että ihmiset vain ajattelevat: "Ei kiinnosta. En halua tehdä tätä. Ei kiinnosta."

Jessie Jacob: Kyllä. Jos emme suunnittele kokoontumisiamme harkiten ja osallistavasti – etenkin kun puhumme neurodiversiteetistä – emme voi vain järjestää tapaamista ja ajatella, että kaikki tulevat toimeen keskenään. Joskus välinpitämättömyys ei ole vain sitä, että ajatellaan: "En halua tehdä tätä", vaan se voi näyttää enemmän tältä: "En tunne oloani mukavaksi" tai "En tunne olevani turvassa omana itsenäni" tai "En tunne kuuluvani joukkoon."

Turvallisuus voi tarkoittaa monia asioita. Se voi olla emotionaalista turvallisuutta. Se voi olla fyysistä turvallisuutta, joka liittyy siihen, miten tila on järjestetty. Miten pääsen täältä pois? Se voi tarkoittaa: "Saanko tuoda täällä esiin ideani, huoleni ja huolenaiheeni?" Tai: "Tarvitsenko viisi minuuttia voidakseni mennä istumaan hiljaiseen huoneeseen, ja onko sellainen tila edes käytettävissä?"

David Rice: Tuntuu melkein siltä, että tämä on yhtä lailla toiminnallinen kysymys kuin jokin asia, joka normaalisti kuuluisi henkilöstöjohtajalle. Mutta tässä kuulemme, että monia henkilöstöjohtajia pyydetään auttamaan ihmisiä muodostamaan yhteyksiä.

Heitä pyydetään auttamaan ihmisiä ratkaisemaan tämä, rakentamaan vertaissitoutunutta oppimista ja muuta vastaavaa. Kuuleeko yhteisösi tästä paljon?

Jessie Jacob: Tarkoitatko sitä, että johtajille annetaan tämä tehtävä? Kyllä, ehdottomasti. Mutta tämä liittyy myös kulttuuriin. Meidän on itse oltava se muutos, jonka haluamme maailmassa nähdä.

En siis usko, että kaikkea pitää sysätä henkilöstöjohtajalle. Rehellisesti sanoen laitamme hänen vastuulleen myös koko tekoälyn käyttöönoton. On siis kysyttävä: mitä olemme kulttuurissamme sanoneet tärkeäksi? Kävin Culture Ampin toimistolla järjestetyssä tapahtumassa.

David Rice: Aivan.

Jessie Jacob: Olen työskennellyt siellä yli neljä vuotta, ja huomasin ajattelevani toimistolle mennessäni: "Voi…" Tapahtuma oli New Yorkin toimistolla, enkä käy siellä. Ajattelin: "Entä jos kukaan ei tervehdi minua? Entä jos kukaan ei toivota minua tervetulleeksi?"

Huomaat oman sisäisen puheesi ja hölynpölysi: "Voi luoja." Juuri ennen kuin astuin sisään ajattelin: "Mitä? En ehkä käy tässä toimistossa joka päivä, mutta olen työskennellyt täällä neljä vuotta. Minä olen tervetulotoimikunta." Ymmärrätkö? Sinä olet yhteisöpäällikkö. Meidän kaikkien on siis muutettava asennettamme tällaisiin tilanteisiin mentäessä: tervehtikää ihmisiä.

Mikä sinun nimesi on? Hei, miten menee? Meidän on oltava se muutos, jonka haluamme maailmassa nähdä. Meidän täytyy toivottaa ihmiset tervetulleiksi. Meidän täytyy nähdä ihmiset ja olla läsnä, ja mielestäni tämä on tuotava esiin organisaatioissamme. Mutta jäämme kiinni tehokkuuteen, ongelmien ratkaisemiseen ja työpaikan valtasuhteisiin, mikä tekee kaikesta paljon monimutkaisempaa.

David Rice: Kun aloitin People Managing Peoplen päätoimittajana, emoyhtiömme järjesti suuren huippukokouksen Meksikossa. Tapasin siellä miehen, enkä tiennyt, kuka hän oli tai mitä hän teki. Hän tuli luokseni ja sanoi – hän oli saksalainen: "Kuka sinä olet? Ja miksi palkkaisimme sinut?" En voinut olla nauramatta.

Hän oli niin suora. Aloin selittää asiaa, ja hän sanoi: "Pidän tuosta vastauksesta. Se on hyvä vastaus." Rakastin sitä. Hän ikään kuin sanoi: "Perustele työsi minulle." Rakastin hänen suorasukaisuuttaan ja kykyään sanoa: "En tunne sinua. Haluan muuttaa sen. Kerro itsestäsi."

Jessie Jacob: Perustele olemassaolosi. Sanoin sinulle juuri ennen tätä: "Mitä sanot tekeväsi täällä?"

David Rice: Seisoimme tässä odottamassa valmisteluja, ja hän sanoi: "Kuka sinä olet? Mikä tämä on?" Olen utelias, koska mainitsit tekoälyn. Se on tietenkin haaste, jonka me kaikki kohtaamme.

Miten sitä koskeva keskustelu on muuttunut yhteisösi jäsenten keskuudessa viimeisen vuoden aikana?

Jessie Jacob: Mitä… Voitko tarkentaa?

David Rice: Miten he puhuvat siitä, kuinka he aikovat keskustella asiasta työntekijöidensä kanssa? Se on tavallaan suuri kysymykseni.

Jessie Jacob: Tarkoitatko käyttöönottoa vai sitä, kuinka aiomme käyttää tekoälyä?

Sitäkö tarkoitat – erityisesti? Anteeksi, nauran, koska näen jo henkilöstöalan ammattilaisten nimikkeiden muuttuvan muotoon: "tekoälyn käyttöönotosta vastaava henkilöstöasiantuntija" tai jotain sellaista. Ajattelen: "Voi hyvänen aika, olet nyt asiantuntija ja lisäsimme nimikkeen todistaaksemme sen." Ihmisistä ja kulttuurista vastaavat ihmiset määrittävät kuitenkin sen, miten työskentelemme ja millainen kulttuurimme on.

On siis järkevää, että henkilöstötoiminto ottaa vastuulleen käyttöönoton ja auttaa ihmisiä kehittämään uusia taitojaan. Mutta ihmiset ovat todella peloissaan ja huolissaan. Miten ajattelemme hallinnosta? Mitä tulee tapahtumaan? Miten määrittelemme etukäteen, että tämä epäonnistui, milloin tiedämme sen ja milloin meidän pitäisi muuttaa suuntaa?

Luulen, että ihmiset yrittävät suhtautua tähän harkitummin eivätkä vain ajattele: "Otetaan tämä sokeasti käyttöön." He miettivät, kuinka tehdä tämä harkitusti. Organisaatiot, jotka yrittävät toimia harkitummin, menestyvät pitkällä aikavälillä paremmin, vaikka lyhyellä aikavälillä voi tuntua siltä, että jää paitsi kaikesta, koska ympärillä on jatkuva kuhina.

David Rice: Jatkuva kuhina.

Jessie Jacob: Niin. Ja—

David Rice: Kuuntelin eilen erästä henkilöä, joka sanoi: "Pois LinkedInistä, koska kaikki kertovat, mitä tekevät tekoälyn kanssa, mutta niin suuri osa siitä ei koskaan toteudu, ei toimi oikeasti niin kuin väitetään tai…"

Jessie Jacob: Tai irtisanomme ihmisiä ennenaikaisesti tekoälyn vuoksi. Sitten ajattelee: "Et ole edes toteuttanut käyttöönottoa, ja nyt jo irtisanot ihmisiä?" Selvä, hienoa.

David Rice: Elämme kiinnostavia aikoja. Brian nousi eilen lavalle ja sanoi: "Jos joku väittää tietävänsä, mitä tekee, tai että hänellä on vastaukset, hän huijaa teitä."

Täysin totta. Se tuntuu juuri siltä. Kaikki puhuvat siitä niin kuin: "En tiedä, mutta luulen, että tämä voisi toimia."

Jessie Jacob: Jopa omassa henkilökohtaisessa taitojeni kehittämisessä tarvitsen aikaa kokeiluille.

David Rice: Aivan.

Jessie Jacob: Tarvitsemme aikaa leikkimiseen ja kokeilemiseen. Kun organisaatio on niin keskittynyt kasvuun, tavoitteiden saavuttamiseen ja mittareihin, kysyn: milloin halusit minun kokeilevan?

Milloin saan aikaa leikkiä ja kokeilla?

David Rice: Pitäisikö minun kysyä? Sinulla ei tunnu olevan vastausta.

Jessie Jacob: Ajattelen paljon sitä, miten annamme ihmisille aikaa työpäivän aikana tätä varten. Aiemmin organisaatiot antoivat ihmisille aikaa esimerkiksi sivuprojektiin, jonka he uskoivat hyödyttävän organisaatiota.

Miten voimme tehdä saman? Miten järjestämme siihen aikaa? En tiedä. Järjestimme äskettäin koulutusta tekoälyn käyttöönotosta, ja kokemuksellisen oppimisen on tapahduttava. Mutta ongelmani on tämä: jos varaamme siihen aikaa, tehkää kokoontumisesta laadukas. Mitä heidän todella pitää saada siitä irti? Sen sijaan että vain kokoamme ihmiset yhteen puhumaan tekoälystä.

Meidän on tehtävä asia ja selvitettävä se yhdessä.

David Rice: Kun puhumme tästä sisäisesti, haluamme varmistaa, että kokouksella on suunta ja yhteinen kokemus. Muuten joku voi sanoa: "Olen tehnyt tätä tällä tavalla", ja kaikki vastaavat: "Hienoa, minä tein tätä tällä tavalla."

Mutta se ei itsessään ole arvokasta. Monet toimitusjohtajat ovat sanoneet: "Meillä on Slack-kanava, jossa kaikki jakavat, mitä tekevät sen kanssa." Kysyn: "Lueeko sitä kukaan?" Tarkistus. Tarkistus. Valmista. Olemme yhteisö.

Jessie Jacob: Olemme yhteisö. Opimme. Jaamme parhaita käytäntöjä.

David Rice: On hauskaa, koska ohjelmassani on ollut vieraana kollegasi Justin.

Puhuimme joistakin tavoista, joilla olette lähestyneet tätä sisäisesti. Oletteko kohdanneet haasteen, jossa yhteisöä rakennetaan esimerkiksi sen ympärille, miten näitä työkaluja käytetään, mitä haluatte ihmisten tekevän niillä tai jopa filosofisella tasolla – mitä niillä ei pitäisi tehdä?

Se ei ole hyvä käyttötarkoitus.

Jessie Jacob: Olemme hyvin selkeitä siitä, mitä työkaluja saa ja ei saa käyttää. Olemme myös vahvasti oman tuotteemme ensimmäisiä käyttäjiä. Meillä on omassa työkalussamme tekoälykomponentti ja tekoälyvalmentaja, joten opimme itsekin reaaliajassa, miten työkalua pitäisi käyttää oman kulttuurimme yhteydessä.

David Rice: Aivan.

Jessie Jacob: Muuten miten voisimme auttaa asiakkaitamme tekemään saman? Kyse ei siis ole vain yleisestä tekoälyn käyttöönotosta, vaan myös tekoälyn käyttöönotosta omassa tuotteessamme. Selvitämme sitä parhaillaan. Tiedät varmaan sanonnan oman koiranruoan syömisestä.

Me puhumme mieluummin oman samppanjamme juomisesta. Meidän on tehtävä se, mitä haluamme asiakkaidemme tekevän. Miten muuten neuvoisimme heitä siinä?

David Rice: Aivan.

Jessie Jacob: Monissa sisäisissä kokoontumisissamme jaamme tarinoita siitä, miten itse käytämme tuotteita ja miten mittaamme sitä.

David Rice: Kuulostaa siltä, että teillä on melko paljon itsetuntemusta. Pidin siitä, että aloitit sanomalla: "Emme pysty tähän pelkän teknologian ja ohjelmiston avulla." Ajattelin heti, että se on sellainen itsetuntemuksen taso, jota monilla yrityksillä ei ole.

Jessie Jacob: Perustajamme olivat siinä todella viisaita ja uskoivat aidosti tehtävään.

Puhumme siitä samaan tapaan kuin siitä, että Patagonia lahjoittaa voittonsa maailmanlaajuiseen ilmastonmuutostutkimukseen. Tomsilla on yksi-yhdestä-malli. Culture Amp tiesi, että tähän yhteisöön investoiminen olisi pitkäaikainen panostus. Se on meille tunnettuuden rakentamista ja ajatusjohtajuutta myyntiputken yläpäässä.

Näemme siitä hyötyä itsellemme, mutta se auttaa meitä myös toteuttamaan tehtäväämme. Aiomme siis investoida siihen, mutta tiedämme myös, että se palvelee meitä ja myyntiputkeamme. Miten teemme sen aidolla tavalla, joka ei tunnu epämiellyttävältä tai teennäiseltä ja saa ihmiset ajattelemaan, että yritämme myydä heille?

David Rice: Niin.

Jessie Jacob: Uskon, että yksi monista menestyksemme syistä on tämä salainen ainesosa. Jokaisessa yhteisömme kokoontumisessa tuomme esiin nämä perusperiaatteet, joista yksi on yhteys sisällä, liiketoiminta ulkona. Sanomme yhteisötapaamisen yhteydessä, että olemme täällä aidosti yhteydessä toisiimme sekä oppimassa ja kasvamassa yhdessä.

Jos se johtaa myöhemmin liiketoimintaan, se on hienoa. Kova myynti ja verkostoituminen eivät kuitenkaan ole tämän tarkoitus.

David Rice: Niin.

Jessie Jacob: Pidämme ihmiset siinä. Tämä koskee myös Culture Ampia. Ihmiset eivät ole tyhmiä. He tietävät, että Culture First -yhteisöä tukee Culture Amp. Meidän ei kuitenkaan tarvitse tuputtaa asiaa ja sanoa: "Varaa esittely tämän jälkeen."

Järjestimme valtavan verkkokonferenssin ja joitakin kasvokkain järjestettyjä katselutilaisuuksia. Eräs yhteisömme jäsen tuli luokseni ja sanoi: "Tämä on paras ammatillisen kehittymisen päivä, joka minulla on ollut vuosiin. Odotan vain, milloin Culture Amp alkaa myydä minulle." Sanoin: "Tuo on todella suloista. Kiitos, että olet täällä. Tiedätkö, että Culture Amp sponsoroi koko päivän?" Hän vastasi: "No, kyllä." Sanoin: "Hienoa. Kiitos paljon ja mukavaa loppupäivää." Jos haluat tietää lisää, otat meihin yhteyttä. Google on olemassa.

Lomakkeen täyttäminen ja esittelyn varaaminen on melko helppoa. Voit myös ottaa minuun yhteyttä, niin yhdistämme sinut oikeaan henkilöön. Se ei ole sen vaikeampaa.

David Rice: Jos olen viimeisten kahden päivän aikana kuullut jotain, se on se, etteivät ihmiset useimmiten tarvitse uutta työkalua. Jos tarvitsevat, he kyllä kertovat siitä.

Vitsailin eilen, että yhdessä huoneessa joukko myyjiä sanoo: "Katso työkaluni." Ja käytävän toisella puolella on sessio siitä, ettei uutta työkalua tarvita.

Jessie Jacob: Yksi vitseistäni eilen oli, että paneelit ovat ainoa formaatti, jossa esittelyt kestävät kauemmin kuin itse sisältö.

Siihen mennessä kun he ovat lopettaneet uskottavuutensa perustelemisen, muistat vain tapahtumaa sponsoroivan yrityksen. Mitä me oikein teemme täällä?

David Rice: Tiedän. Kävimme ensimmäisenä päivänä työpajassa nimeltä "Pidetään henkilöstöhallinto inhimillisenä".

Sen järjesti yritys, joka rakentaa tekoälyagentteja henkilöstöhallintoon. Ajattelin: "Onko tämän tarkoitus olla ironista? Mitä täällä tapahtuu?"

Jessie Jacob: Mitä tapahtuu?

David Rice: En ole varma, ymmärränkö, miten tämä pitää sen inhimillisenä.

Jessie Jacob: Olemmeko kuolleita? Kumpi niistä? Oletko sinä todellinen?

David Rice: Voi hyvänen aika. En oikein ymmärtänyt sitä, mutta… hieno nimi. Mitä haluat saada mukaasi ennen lähtöä? Mikä on se yksi asia, jota et ole vielä tehnyt – paitsi ollut podcastissa, tietenkin? Nyt sekin on tehty.

Jessie Jacob: Tehty. Olen juuri nyt todella innoissani siitä, että tekoälyn aikakaudella kaikki ja heidän äitinsä haluavat järjestää kasvokkain tapahtuvia kokemuksia.

Yhteisö sitä ja yhteisö tätä. Haluan jatkaa keskusteluja siitä, kuinka teemme sen harkitusti ja kuinka kokoonnumme hyvin. Kävin eräässä kahvilan DJ-juhlassa. Oletko nähnyt sellaisia?

David Rice: Kyllä.

Jessie Jacob: Ajattelin: "Olen juuri niiden kohderyhmää." Olen ärsyttävä hyvinvointiin hurahtanut milleniaali.

Mutta toteutus oli todella huono. Veikkaan, että järjestäjät ajattelivat: "Saimme 200 ilmoittautunutta. 200 ihmistä saapui paikalle. Tämän verran ihmisiä seurasi meitä sosiaalisessa mediassa tai julkaisi tapahtumasta." Ajattelin: "Miksi suunnittelemme Instagramiin sopivia hetkiä emmekä aitoa yhteisöä ja sitä, että ihmiset palaisivat takaisin?"

Miten mittaamme tämän onnistumista? Haluan auttaa muita ymmärtämään, että kun rakennamme yhteisöä, meidän on suunniteltava yhteyttä varten.

David Rice: Niin.

Jessie Jacob: Mitatkaa sitä, millä on merkitystä: tulevatko ihmiset oikeasti takaisin kokoontumiseesi? Laatu ennen määrää on pitkällä aikavälillä tärkeämpää, mutta niin monet brändit ovat jumissa lyhyen aikavälin kasvussa ja tehokkuudessa.

Ymmärrän, että kapitalismi toimii kuten kapitalismi toimii, mutta pysähdy hetkeksi, ota etäisyyttä ja ymmärrä pitkän aikavälin näkymä. Jos haluat aidosti investoida yhteisöön, tee se oikealla tavalla.

David Rice: Kuten sanoit minulle aiemmin: ymmärrä ensinnäkin, etteivät sosiaalisen median seuraajasi ole yhteisö.

Jessie Jacob: He eivät ole. Voi ei.

David Rice: Älä myöskään keskity Instagramiin sopivaan hetkeen. Missä kaupungissa tahansa oletkin, siellä on varmasti murattiseinä, jossa on vaaleanpunainen kyltti, tai siivet, joiden väliin kaikkien täytyy asettua kuvaan. Jätä se sikseen.

Sinun ei tarvitse luoda ihmisille sitä hetkeä, eikä se auta edistämään yhteisön yleistä tavoitetta.

Jessie Jacob: Kaipaamme niin kovasti läheisyyttä, yhteyttä ja muiden ihmisten näkemistä.

David Rice: Niin.

Jessie Jacob: Sen voi tehdä monella tavalla. On yksi asia sanoa: tapahtumapaikka, ilmainen baari ja alkoholia. On aivan toinen asia kysyä, mikä tämän tarkoitus on.

Miten autamme näitä ihmisiä tutustumaan aidosti toisiinsa, pysymään yhteydessä, jakamaan ideoita ja parhaita käytäntöjä sekä palaamaan yhä uudelleen yhteen? Se on aivan eri asia, ja haluan puhua siitä enemmän. Voimmeko tehdä enemmän sitä?

David Rice: Nyt jos koskaan on oikea aika tehdä niin.

Koska pian joudut kilpailemaan heidän tekoälytyttöystäviensä kanssa, eikö niin?

Jessie Jacob: Sataprosenttisesti. Me olemme—

David Rice: Sinun on saatava heidät pois kaiken helppouden ääreltä.

Jessie Jacob: Kun ajattelen jokaista tekemäämme päätöstä, tiedän, että sanomme mielellämme sen perustuvan tietoon. Käyttäytymistaloustieteen näkökulmasta teemme kuitenkin päätöksiä sen perusteella, miltä meistä tuntuu ja miltä päätös ennakkoon tuntuu.

Usein kyse on vaistosta tai tunteesta. Käytämme tekoälytyökaluja, ja pidän siitä, että ne auttavat meitä olemaan tehokkaampia. Meillä tulee kuitenkin olemaan vaikeuksia ymmärtää, mikä on todellista ja mikä ei. Lopulta palaamme tilanteeseen, jossa sanomme: "Olemme tavanneet. Luotan arvioosi. Kenet minun pitäisi palkata?" Tai: "Minkä toimittajan kanssa minun pitäisi työskennellä?"

Se tulee perustumaan tähän, ei kaikkeen muuhun. Juuri siinä yhteisöllä on merkitystä. Jos rakennat sitä hyvin, siitä tulee sinulle pitkällä aikavälillä kilpailuetu.

David Rice: Nyt ei ole oikea aika suhteiden surkastumiselle. Jessie, on ollut hienoa saada sinut vieraaksi. Arvostan todella, että poikkesit täällä.

Jessie Jacob: Kiitos paljon. Tämä oli hauskaa. Kiitos, että sain innostua kanssasi.

David Rice: Ehdottomasti. Kuulijat, lisää on tulossa. Sillä välin varmistakaa, että olette tilanneet uutiskirjeen. Kuullaan seuraavalla kerralla.

Jessie Jacob: Mahtavaa. Hei hei.